Ruosniemen Panimo – Jouluapulainen

Ruosniemi – Jouluapulainen 5.5%

Ruosniemen panimon jouluolut on tänä vuonna Jouluapulainen, joka on appelsiininkuorella ja neilikalla maustettu pale ale. Olut on hiukan samea, pihkaisen sävyinen, jonka pinnalle lyhyt valkoinen vaahto.

Neilikka pompsahtaa voimakkaiten oluen tuoksussa. Taustalla on myös mausteista sitruksisuutta, mutta neilikka on turhan läsnä ja peittää paljon alleen. Maultaan Jouluapulainen ei ole kovin tasapainossa ja jää vähän väljäksi. Suolainen, hapan, ohut, kitkerä, makean appelsiininen kuvaavat kaikki oluen makua, mutta eivät jotenkin sovi mielestäni yhteen. Pieni mausteinen ja happamahko jälkimaku on ainoa asia, joka muistuttaa juodusta oluesta.

Jouluapulaisesta jää mieleen hyvin vähän, ja se mikä vielä muistuu, on aika sekavaa. Mausteet eivät sekoitu tasapainoisesti eikä olut muutenkaan oikein toimi.


Ulkonäkö: 6/10

Tuoksu: 9/20

Maku: 10/20

Suutuntuma: 3/10

Kokonaisuus: 20/40

Yhteispisteet: 48/100

Epätasapainossa.


 

Nokian Panimo – Keisari Talviolut

Nokian – Keisari Talviolut 5.5%

Nokian uusi Keisari Talvioluen resepti pohjautuu heidän vanhaan Året Runt-olueeseensa. Tämä itsessään huolestutti minua olutta maistellessa, sillä kyseinen Keisari -tuoteryhmän jäsen on ollut mielestäni niistä huonoin.

Lasissa Talviolut on hyvin tumma, mutta kirkas ja lyhyellä, lähes olemattomalla, vaaleanruskealla vaahdolla. Hiilihapot tuntuvat olevat vähän vähissä. Olut näyttää tumman punaiselta valoa vasten. Tuoksultaan olut on hyvin mitäänsanomaton, pienellä paahteisella makealla vivahteella.

Olut muistutti mielestäni lähiten kotikaljaa. Suussa olut on hapan, kitkerä, pistelevä ja vähän suolainen. Maistoin myös paahteista makeutta ja vähän lakritsiakin. Suutuntumaltaan olut on liian vähähappoinen. Olut ei ole kuiva, mutta ei myöskään tunnu kovin runsaalta. Jälkimaku on pääasiassa imelää makeutta.

Ihmettelen välillä, kuinka huonoja oluita päätyy Suomen talvisesongin tuotteiden sekaan. Keisari Talviolut on todella lässähtänyt ja mauton kokemus. Voi olla, että tämä menisi helpommin niille, jotka juovat erikoisoluita hyvin harvoin, mutta ainakin henkilökohtaisesti en suosittelisi kenellekään.


Ulkonäkö: 3/10

Tuoksu: 5/20

Maku: 8/20

Suutuntuma: 2/10

Kokonaisuus: 5/40

Yhteispisteet: 23/100

Mauton ja väsynyt.


 

Kurpitsa Ale

Hyvää halloweenia meiltä tovereilta!

Jo vuosia olemme ajatelleet käyttää kurpitsaa oluenteossa, ja vihdoin tuli aikaa ja tahtoa saada asiaa eteenpäin! Tämä etenkin Amerikassa suosittu sesonkiolut saa ominaisen makunsa siis kurpitsasta, jonka sadonkorjuu ajoittuu sopivasti syksyyn.

Tyylipohjana oluellemme on Amber Ale, jota olemme onnistuneesti aiemmin jo tehneet. Etenkin värinsä ja makeutensa ansiosta se sopii hyvin kurpitsan kanssa yhteen. Mark Pasquinellin artikkeli Beer & Brewing -lehdessä auttoi paljon reseptin viimeisissä silauksissa.

Mallaspohjaan halusimme makeaa keksimäisyyttä, joten hankimme hiukan hintavampaa Maris Otter -mallasta Britteinsaarilta.

Humalana käytimme tällä kertaa australialaista Summeria, jonka tulisi antaa melonisia ja aprikoosisia makuja sekä aromeja. Toiveena olisi, että trooppisempi raikas humaliointi keventäisi kokonaisuutta ja näin parantaisi juotavuutta.

Mausteina käytimme tuoretta inkivääriä, Ceylon -kanelitankoja sekä myskikurpitsaa. Yleensä kurpitsaoluissa käytetään maustesekoituksia, joihin kuuluu myös neilikkaa, muskottipähkinää, maustepippuria yms., mutta halusimme säilyttää tälkä kertaa oluemme vähemmän coktailimaisena.

Myskikurpitsaa pidetään maukkaampana kuin perinteisiä kynttiläkurpitsoja ja niissä pitäisi olla enemmän käymiskelpoisia sokereita. Paahdoin halkaistuja, sokeroituna ja siemenettöminä kurpitsoita 180 ºC uunissa n. 3 tuntia. Kurpitsojen jäähdyttyä pilkoin ne parin sentin kokoisiksi paloiksi, kaadoin paistoastian pohjalta sokeriliemen mukaan ja annoin olla jääkaapissa panopäivään asti.

Myskikurpitsaa jäähtymässä uunin jälkeen.

Maltaat:

2,6 kg Simpson’s Maris Otter (76%)

0,4 kg Viking Munich Light (12%)

0,1 kg Viking Caramel 50 (3%)

0,1 kg Viking Caramel 100 (3%)

0,2 kg Flaked Barley (6%)

Vedensäätökemikaalit (Lisättiin mäskäyksen alussa):

1 tl Kipsi

0,9 tl Kalsiumkloridi

0,3 tl Merisuola

Mäskäys:

65 ºc / 90 min

78 ºc / 5 min

Humalat ja mausteet (90 min keittoaika):

1,4 kg myskikurpitsaa sokeriliemen kanssa, 90 min kohdalla

~1 g/l Summer pellettejä, 60 min kohdalla

84 g inkivääriä pilkottuna, 15 min kohdalla

2 murskattua kanelitankoa, 15 min kohdalla

~1 g/l Summer pellettejä, 10 min kohdalla

1,5 tl Irish Mossia kirkastamiseksi, 10 min kohdalla

Hiiva:

Mangrove Jack’s Empire Ale M15, 10 g


Panopäivä sujui suurimmalti osin ongelmitta. Vain pienen eräkoon ja suuren keittoon lisättävän massan sovittaminen Grainfatheriin niin, että kaikki pääsee vierteen pinnan alle porisemaan, tuotti hiukan päänvaivaa. Ongelma ratkesi hop spiderilla, muutamalla humalasukalla ja langanpätkällä. Vierre maistui makeammalle kuin normaalisti ja tuntui ainakin siltä että kurpitsa ja muut tulisivat erottumaan valmiissa tuotteessa. Oluemme lähti kuulemma porisemaan vain tunti pari käymisen virallisesti alettua, joten odotukset ovat korkealla.


Kurpistaoluemme kävi ongelmitta ja ehti kypsyä pullossa juuri sopivasti ennen halloweenjuhliamme, joihin sitä otimme tietenkin tarjolle. Olut oli menestys ja maistajien mielestä hyvää. Inkivääriä oli osan mielestä liian paljon. Tämä sai oluen muistuttamaan enemmän jouluolutta kuin kurpitsaolutta. Kurpitsa ei myöskään maistunut kovin voimakkaasti, mutta emme sitä oikeastaan odottaneetkaan. Mausteiden määrää voisimme vähän katsoa seuraavaan satsiin, mutta muuten omasta mielestänikin oluessa ei ollut moitittavaa.


 

Tampere – Pyynikki 5v ja uuden panimon avajaiset!

Saimme kutsun Tampereelle juhlistamaan Pyynikin uuden käsityöläispanimon avajaisia. Pari toveria otti kutsusta vaarin ja lähtivät mansea katsomaan.

Matkamme alkoi panimoravintola Plevnasta johon poikkesimme lounastamaan ja huuhtomaan matkan pölyt kurkuistamme. Plevnahan on jo itsessään syy tulla käymään Tampereella, joten pyynikin kutsu tarjosi erinomaisen tekosyyn käydä ohimennen visiitillä koskipanimossa. Plevnan olut oli luonnollisesti erinomaista, ja kulautettuamme ensimmäisen pilsnerin (Perinteinen pirkanmaalainen Petolintu Pils) ja tumman lagerin (Plevnan tumma) olikin jo lounasaika.

Plevnan klassikot tulivat valituiksi, ja kermainen pyttipannu sekä Tampereen perinneruoka – mustamakkara, katosivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Palvelu oli nopeaa, sillä  ruoka oli pöydässä alle kymmenessä minuutissa.

Ruokailun jälkeen teimme pientä lenkkiä keskustassa ja päädyimme ottamaan nopeat oluet Ukko-Nooassa, ja Pyynikin Brewhousen avauduttua suunnistimme sinne. Matkaa Ukkoa-Nooasta oli varmaankin kolmekymmentä metriä, ja puitteet olivat varsin komeat. August von Trappen tilalle lähipäivinä avatulla panimoravintolalla on rakennuksesta käytössään alakerta kokonaisuudessaan, ja pihalta löytyi myös suurehko alue terassille.

Tilasimme Cloudberry saisonin sekä Papan vaniljastoutin. Molemmat todettiin erinomaisiksi ja kulautettiin vauhdilla, koska alkoi jo olla kiire itse illan tapahtumaan. Myös hinta oli kohdallaan, koska maksoimme enemmän aikaisemmasta tuopillisesta koffia.

Pyynikin uusi panimo sijaitsee vanhan naapurissa, joten muuttomatka tulee olemaan armollisen lyhyt. Alkukättelyiden ja nopean narikan jälkeen meidät ohjattiin suoraan buffettilinjastoon, jossa mm. nyhtöpossu, coleslaw, muusi ja jälleen kerran mustamakkara näkyivät tekevän hyvinkin kauppansa. Tilaisuuden pääsali oli tulevan panimorakennuksen lähettämössä, ja sinne olikin saatu aika mukavasti pakattua paikat n. 300 kutsuvieraalle. Jokaiseen pöytäkuntaan oli tuotu tölkeissä panimon omia tuotteita, ja kun nämä oli saatu tyhjennettyä oli takaseinällä vielä rakennettuna hanat 4 muulle tuotteelle joita sai vapaasti käydä nauttimassa.

Ruokailun ohessa kuultiin hieman panimon kasvun nykytilannetta: Entisen rakennuksen valmistuskapasiteetti oli ollut vuositasolla n. 500 000 litraa ja tämä on ollut laitteiden ehdoton maksimikapasiteetti. Uuden rakennuksen laitteistoilla voidaan tehdä olutta 5000l erissä joten tämä on melkoisen suuri kapasiteetin nosto. Ilta sattui olemaan muuten melkoisen lähellä pyynikin panimon perustamispäivää joten samalla juhlittiin myös panimon viidensiä syntymäpäiviä. Pitkälle on päästy näinkin lyhyessä ajassa.

Olutmestari Tuomas Pere piti tunteikkaan puheen, jossa kertoi panimon nykyisen suosion olevan erityisesti mm. Suomalaisen olutharrastajien, ystävien sekä yhteistyökumppaneiden ansiota. Hyville panimotuotteille on kysyntää ja pyynikki on sitä mielellään tarjoamassa. Pere myös kertoi saaneensa kysymyksiä voiko Pyynikkiä enää pienpanimoksi kutsua, mutta muistutti pienpanimon rajan suomessa olevan n. 14 miljoonaa litraa vuodessa, ja vaikka kapasiteetti reilusti kasvaakin tehdään oluet silti laadukkaana käsityönä. Puheensa jälkeen olutmestari saikin raikuvat aplodit.

Puheen jälkeen alkoi illan muu ohjelma josta alkuun vastasivat Tampereenkielisten uutisten parivaljakko, jotka muistivat vitseissään muutaman kerran Panimomestari Pereä ja paikalle kertyneitä vieraita. Tämän jälkeen esiintyi mm. kuoro joka Sibeliuksen päivän kunniaksi lauloivat Finlandian, ja vähän myöhemmin myös metallibändi jotka myöskin vetäisivät Finlandian. Suosittu kappale ja hauska kuulla se eri sovelluksina.

Ilta huipentui kierrokseen panimon uusissa tiloissa jotka vielä keskeneräisinäkin olivat kunnioitettavan suuret. Kapasiteettiä on siis mahdollista vielä nostaa reilustikin.

Pyynikki tarjosi illan jälkeen kyydin kaikille paikallaolijoille Pyynikin Brewhouseen, jossa ehdimme piipahtaa aikaisemmin päivällä. Ravintola on perustettu vanhaan venäläisaikaiseen rakennukseen – sisätilat ovat puuta ja tiiltä jotka ovat omiaan luomaan tunnelmallisen tilan. Valikoimaa löytyy 20 hanan verran sekä siihen päälle pullot ja tölkit. Ehdimme ennen viimeisen junan lähtöä hädintuskin juoda oluitamme, kun tajusimme illan viimeisen junan Helsingin suuntaan jo kohta lähtevän. Ruokapuolta emme tällä kertaa lähteneet testaamaan, mutta keittiöstä kantautui sen verran hyviä tuoksuja että seuraavalla kerralla Tampereella käydessä lienee velvollisuus käydä lista lävitse.

Kokonaisuudessaan ilta oli tunnelmallinen, ja Pyynikin Panimo erinomainen isäntä. Viihdyimme erinomaisesti! Kiitos kutsusta ja toivotammekin uudelle panimolle onnea ja menestystä pitkälle tulevaisuuteen!

 

 

 

Takatalo & Tompuri – Kaski Kylmäsavulager

Aina on pantu, ja sitten pari maanviljelijää Ravijärven kylästä keksivät ruveta valmistamaan olutta!

Ensimmäisen kosketuksen panimoon sain taannoin Helsinki Beer Festivaleilla, kun kaverit pitivät käsittääkseni ensimmäistä kertaa tapahtumassa kojua pystyssä. Yksinkertainen viestintä kahdesta kepillistä heittämässä olleesta viljelijästä, ja maanläheiset oluttyypit purivat meikäläiseen heti. Harva voi sanoa, että tässä on olut joka on valmistettu tavarasta jota oma suku on jo noin 300 vuotta viljellyt.

Maistoin tapahtumassa Pilsneriä, Kauraportteria sekä tietenkin Kylmäsavulageria. En pettynyt yhteenkään, mutta Kaski tuntui jo silloin varsinaiselta  savustuksen taidonnäytteeltä. Ajattelin heti että nyt on kyllä ehtaa tavaraa, vaikka aluksi hieman epäilinkin.

Pullollisen kylmäsavulageria sai festivaalien aikoihin muistaakseni vain muutamasta raflasta ja oluen kotiseudulta. Nyt sitten löysin pullollisen Myyrmäen Citymarketista, ja päätin laittaa sen testiin.

Nimi “Kaski” sarjalle on tekijöiden mukaan syntynyt siitä, että Takatalon ja Tompurin tiloilla on jo miesten esi-isien aikaan kaadettu ja poltettu metsää eli kaskettu. Kylmäsavulagerin valmistuksessa on käytetty miesten omilta tiloilta tulevaa mallasohraa, kauraa sekä vettä mikä on aika törkeän siistiä. Jopa kylmäsavustus onnistui kotikonnuilla. Oikeaa lähiölliä.

Kirkas ja kauniin kullankeltainen olut kaatuu lasiin komealla vaalealla vaahtopäällä. Tuoksussa makeaa savuisuutta, puuta, ruohoisuutta. Maltaisuus ja jenkkihumalointi(?) puskee ehkä hennosti savun läpi. Kepeä runko antaa raikkaan vaikutelman mikä on usein raskaille savuoluille mukavaa vaihtelua. Raikas vaikkakin mieto humalointi tehostaa vaikutelmaa entisestään. Kevyt jälkikatkero pyyhkii maun nopeasti pois. Erinomaisen helppoa juotavaa, vaikkakaan maku ei ole kovinkaan riittoisa. Harvassa ovat rauchit joita voisi väittää juovansa myös terassihelteissä.

Kokonaisuus on ehkä hieman lattea, mutta eipä tämä mitään Aecht Schlenkerlaa olekkaan. Makea savuisuus kevyen rungon ja humaloinnin kanssa luo raikkaan vaikutelman. Yksinkertainen taidolla valmistettu olut ilman vippaskonsteja. Nostan tämän omalla listallani parhaaksi miedoksi rauchbieriksi mitä olen kurkustani kaatanut, savu on erittäin onnistunut. Kiitos!


Ulkonäkö: 7/10

Tuoksu: 14/20

Suutuntuma: 6/10

Maku: 16/20

Kokonaisuus: 32/40

Yhteensä: 75/100

Pankaa jatkossakin!


 

Kotiolutta: Toveri Amber ale

Puolisen vuotta sitten yritimme mäskätä ensimmäistä kertaa red alea. Pienen onnellisen vahingon seurauksena siitä kuitenkin syntyi Amber alea, joka maistui meille enemmän kuin hyvin. Yhden pullon säästimme, jotta voimme tarkkailla kuinka hyvin olut ikääntyy. Nyt 6kk mäskäyksestä on aika arvioida olut.

Pullo sihahtaa auki reippaasti ja tuoppi täyttyy kirkkaasta meripihkanvärisestä oluesta, joka kasvattaa pinnalleen kanneksi vahvan ja pitkäkestoisen valkean vaahdon. Amber on säilyttänyt saman kauniin hiilihappoisuutensa ja sävynsä, mihin tykästyimme jo vuoden vaihteessa. Aromihumalointi on kärsinyt aikojen saatossa, mutta maltaan ja katkerohumalien aromit ja maut ovat täyttäneet tyhjiötä kiitettävästi.

Nuori Toveri-Amber vakuutti meidät raikkaalla keveydellään, mutta nykyisellään suutuntuma on vahvemman maltainen ja katkera. Tuoksussa havaittavissa vahvasti varsinkin pihkaista havuisuutta. Etenkin Magnum -humala on kestänyt erittäin hyvin. Uuden Amber -oluemme kypsyessä vielä käymisastiassa, vanha keitoksemme saa kielemme vetisiksi odotuksesta.

 

Guinness – Special Export

“Genuine quality from St.James Gate Dublin”

Kirjoitushetkellä St. Patrick day oli eilen, ja sen innoittamana korkkasin pullon Belgian Beerfactorysta tilattua Special Exporttia. Tätä on tullut juotua ennenkin, mutta ilman sen suurempia analyyseja tai muistoja siitä, miltä perinteinen Guinness maistuu. Nyt uusi yritys.

Ulkonäöllisesti lähes samaa tavaraa kuin perinteinen Guinness, mutta vaahto ei yllä millään samalle kermaiselle tasolle. Vaahtoa toki löytyy, mutta se katoaa muutamassa minuutissa lähes täysin. Pieni pyöräyttely palauttaa vaahdon osittain. Olut on mustaa kuten arvata saattaa.

Tuoksu ei Guinnesissa ole mielestäni ollut kaikkein vahvimpia puolia, ja verrattuna tässä on yllättävän voimakas, jopa viskimäinen ja makea tuoksu. Positiivinen yllätys! Ehkä nautinnosta saa irti muutakin kuin pelkän täydellisyyttään hipovan (guinnesin) suutuntuman.

Maku on huomattavasti aromaattisempi kuin perus guinnessissä – suklaa ja kahvi ovat erotettavissa voimakkaasti. Paahdettuja maltaita ja täyteläinen suutuntuma, kiva aamupala. Jos Guinness tuntui hitaalta oluelta, niin Special Export on tosi hidas. Pulloon laitetut maut ovat nappiin juuri ne mitkä iskevät meikäläiseen, mutta kokonaisuudesta tuntuu silti puuttuvan jotain. Loistava olut, ja jännittävin osa nautinnosta oli sen vastakkainasettelu (muistin varassa) perus Guinnesin kanssa. Eivät muistuta maultaan toisiaan juuri lainkaan mutta väri ja ulkonäkö kertovat muuta.

Hörppimistä kesti melkein 40 minuuttia pieninä siemauksina, mutta ei tätä edes tekisi mieli nykäistä nopeasti. Abv 8%.

 


Ulkonäkö: 7/10

Tuoksu: 14/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 34/40

Yhteispisteet: 79/100

Vahva lajissaan. Hakkaa maullaan helposti Guinnesin muut oluet.


 

Malmgård Huvila Pale Ale @ Kaisla

Pitkässä lyhyesti tänään vuorossa Malmgårdin Huvila Pale Ale joka myös Pekko Pale Alena tunnetaan, koska syystä tai toisesta Kaisla pitää myyntinimikkeenä edelleen jo Huvilan brändiuudistuksen aikoihin kuopattua Pekkoa. Ehkä vanha nimi on myyvämpi, tai liitu sekä hanalogot ovat loppuneet kesken?

Pekko aikamiestuoppi

 

Punertava, utuinen ja kevyen vaahdon omaava olut uppoaa työpäivän päätteeksi minuuteissa. Helposti juotavaa janojuomaahan tämä. Jenkkihumalointi erottuu maussa edukseen ehkä jopa makeahkon maltaisuuden seasta, raskas alkuvaikutelma taittuu mukavasti sitruksisuudella. Joku tuntemani vertaisi tätä ehkä hieman vierremäiseksi, koska hapokkuutta voisi olla enemmän ja maltaan maku on voimakkaasti esillä. Kevyen katkera jälkimaku kestää pitkään mutta ei jätä suuta rutikuivaksi, hyvä juttu!

Humalointi jää hieman maltaisen tuoksun varjoon, joka on mukavaa vaihtelua APA-maailmassa. Usein voimakas jenkkihumalointi peittää kaikki maltaisuuden rippeet alleen ja oluet ratsastavat pelkällä citran voimalla suosioon.

Malmgård Huvila Pale Ale on raikas ja kevyt APA joka kelpaa varmasti myös vahvaa mallaspohjaa suosiville nautiskelijoille, koska liian vahvaa humalapommia ei tarvitse pelätä. Täytyy ottaa joskus pulloversio vertailuun.

Hanasta, Abv 4,2%

Helsinki Beer Festival 2017

Vuoden 2017 Helsinki Beer Festival sai nähdä Oluttoverein kaartin paikalla täyden viiden miehen voimin. Tovereista pari eksyi Kaapelitehtaan uumeniin jo ennen itse tapahtuman alkua, osallistumaan Olutpostin järjestämään olutbloggaajien tapaamiseen. Paikalla oli aikalailla tusina bloggaria (heidän joukossaan mm. Suomen Olutliiton tuore puheenjohtaja Anikó Lehtinen), Olutpostin väkeä, sekä sidosryhmien edustajia.

 

Aamiainen on päivän tärkein ateria

Tilaisuus koostui lyhyehköistä puheenvuoroista ja bloggarien esittäytymisestä. Puhujina olivat Suomen Olutseuran tuore puheenjohtaja Antti Kotti, Nokian Panimon toimitusjohtaja Matti Heikkilä, Olutposti -lehden päätoimittaja Mariaana Nelimarkka. Tilaisuuden kestityksestä vastasi useampi taho: Aimo Lindgren oli kattanut kullekin osallistujalle lajitelman perinteitä vaalien valmistettuja, herkullisia, ja tarjolla olevien oluiden kanssa yhteensopivia  Tanskalaisia voileipiä. Leipien kaveriksi tarjotut oluet olivat Olvin American cream ale, sekä Nokian Panimon uutuus Keisari 25 Ginger ale. American cream alen mielenkiintoinen suutuntuma taittui erityisen hyvin maksapasteija -täytteisen leivän kera; Keisarin Gingerin raikas inkivääri puolestaan oli loistava makupari kylmäsavulohi-variaatiolle.

Tanskalaisista voileivistä löytyi yllättävän toimivia makuja oluen kaveriksi

Bloggarimiitin jälkeen siirryimme itse tapahtuma-alueelle. Kello löi vasta puoltapäivää, joten hirveää yleisöryntäystä ei vielä tuolloin ollut – tosin ihmisiä oli jopa hieman enemmän kuin olisimme odottaneet. Ensimmäinen tapahtumassa nauttimamme olut oli Fat lizard Brewingin tarjoama “aamukahvi” – Mikon Portteria joka oli ajettu kahvipavuilla, vaniljalla ja kookoksella täytetyn lasiputken läpi. Olut oli kaikessa aromikkuudessaan ja maukkaudessaan mitä mainioin avaus tapahtumalle.

Fat Lizardin tuttu Chevy edusti jälleen läsnäolollaan

Aamukahvien aikana loputkin toverit ryhmittäytyivät Kaapelitehtaalle, jonka jälkeen meistä jokainen kierteli oman makunsa ja tahtinsa mukaan eri panimoiden installaatioita. Oluita maisteltiin ristiin rastiin ja jokaista maistettua on mahdoton, ja jopa turha kirjata tähän postaukseen; kuitenkin loppuun listaamme muutamia mieleenpainuvimpia öölejä. Yleisesti voidaan sanoa, että pidättäydyimme suurimmaksi osaksi Suomalaisissa oluissa, vaikka tämän vuoden Helsinki Beer Festivalin teemana olikin Unkari. Unkarilaiseen olutkulttuuriin luotasimme hieman jo ennakkoon. Luotaamiamme oluita löytyikin liuta festivaaleilta, vaikkakin niiden hinnat olivat toverin maahantuomiin verrattuna reippaasti korkeampia.

Ruokatarjonta oli verrattain monipuolista, currywursteista ja ostereista unkarilaisia langoksia (uppopaistettua rieskaa) myyvään ruokarekkaan. Ulkona jopa grillattiin kokonaista porsasta! Toisaalta oli harmi, ettei paikalle oltu saatu jotakuta Helsingin useista panimoravintoloista tekemään festivaalimättöjä. Ostereille pisteet kahdesta toverilta, olivat tänäkin vuonna herkullisia, erityisesti smetanalla ja sammen mädillä maustettuna.

Fasiliteeteiltään tapahtuma oli taas tutusti oikein toimiva; Polettipisteitä oli runsaasti joten jonotusta ei liiemmin näkynyt, lasinpesupisteillekään ei liiemmin joutunut jonottamaan ja vesipistekin paikalta löytyi (ilmeisesti joissain muissa tapahtumissa ison hanallisen muoviastian läsnäolo ja ajoittainen täyttäminen on liian vaikeaa toteuttaa).

Helsinki Beer Festivalin jälkeen onkin jo aika kääntää katsetta kohti kesää, jolloin oluttapahtumia pitäisi löytyä joka viikolle jos vähän jaksaa reissata. Oluttoverit todennäköisesti tulevat Helsingin tapahtumia läsnäolollaan kunnioittamaan joten lisää maisteluita on siis tiedossa!

Toverit kiittävät ja kuittaavat HBF:stä!

Uusia tuttavuuksia!


Tovereiden mieleen vahvimmin painuneet oluet:

Mikke:

Honkavuoren Heili mainosti edustavansa uutta oluttyyliä: North Carelian Wheatia. Olut oli yhdistelmä vehnäolutta ja sahtia, toimien yllättävän hyvin. Yleensä hybridioluet tuovat yhteen tyylien huonoimpia puolia, muttei tällä kertaa!

Ulkomaisista lempparini oli Jopen Koyt gruittiolut. Olutreseptiikassa antiikkisella reseptillä valmistettu hollantilainen yrttiolut oli voimakas, mutta maukas ja vielä nykyaikanakin toimiva kokonaisuus.

Radbrewin Wasteland: Oasis hefeweizen päätyi jälleen kerran tuoppiini. Erittäin maukasta olutta.

Vahvempien oluiden kastissa United Gypsiesin Vintage 2017 Barley Wine ja Iso-Kallan Pimeyden Morsian olivat erittäin maittavia!

Joona:

Takatalo & Tompuri oli täysin uusi tuttavuus. Panimo tuottaa oman pellon viljasta (jota suku onkin viljellyt jo yli 300 vuotta) olutta, joka testien perusteella osoittautui erittäin maittavaksi. Erityisesti mieleen jäivät Panimon Pilsneri (oikein raikas ja miellyttävän katkera) sekä Kylmäsavulager, jonka mallas on ihan oikealla leppäsavulla savustettu (kiva savuaromi, jossa ei ollut lainkaan niin ikävän yleistä keinotekoista makua).

Myös Helsinkiläinen panimotalo Bryggeri oli tuonut jotain uutta maistettavaksi: Colorado blond ale oli Viking Maltin ja Colorado Maltingsin yhteistyötä juhlistava, Bryggerissä pantu belgityylinen ale, josta ei katkeroa puuttunut. Erinomaista yhteistyötä! Tämä oli ensimmäistä kertaa tarjolla juurikin Helsinki Beer Festivalissa.

Juha:

Mieleeni jäi erityisesti myös edellä mainittu Bryggerin Colorado blond ale. Toinen olut, joka onnistuneesti koetteli makunystyröitäni oli Radbrewin Argus IPA – kolmesta myyttisestä (Zeus, Hercules, Callista) lajikkeesta koostuva humalpantheon loi suuhun mainiot aromikinkerit.

Mikko:

Parhaiten koko tapahtumasta jäi varmasti mieleen Takatalo & Tompurin hieno mainos. Heidän kylmäsavulagerinsa yllätti positiivisesti, en ole mielestäni maistanut yhtä maukasta maitokauppavahvuista savuolutta koskaan.

Myös Lervigin Hop Drop Sour IPA painui mieleen. Erinomaisia oluita oli valtavasti, ja tarjonnan paljoudesta johtuen yksikään ei noussut kirkkaasti “parhaaksi” olueksi. Kiitos kaikille hienosta tapahtumasta!

Tuliaisia Liettuasta!

Perheenjäsenillä tuntuu jo olevan aika hyvin tiedossa että aina kun poikkeavat ulkomailla niin odotan kovasti josko tuliaisina olisi joitain paikallisia oluita, ja tällä kertaa Liettuanmatkalta mukaan tarttui paikallisen Raudonų Plytų- panimon tuotteitta joita toverit pääsivät sitten yhdessä maistelemaan.

Vasemmalta oikealle: Kellerbier, Ipa, Witbier ja Belgian dubbel

Pullojen tekstien ollessa pääasiassa liettuaksi, en ihan ollut kartalla että pulloissa on sakka vielä pohjalla ja ensimmäisen oluen kohdalla koin yllätyksen kun olut menikin lopussa aivan sameaksi. Tästä syystä ipan maistelu menikin aika puihin, noh tästä lisää alempana.

Ungurio kojos- Kellerbier (“ankeriaan jalat”)

Tovereiden mielestä kellerbier näytti vähän väljähtäneeltä ja vaahtoa ei syntynyt missään kohtaa kaatoa mikä oikeastaan vain tehosti mielikuvaa “peruslagerista”. Maultaan olut oli tosiaankin perustasoa: ainoa mitä tuli esille oli mallas ja sekin melko pienissä määrin. Suutuntumakin oli pettymys, hapotonta ja lievästi kirpsakkaa. Lieköhän olut kärsinyt matkalla kun näin oli mauton?

Bocmano Usai- Indian pale ale

Bocmano Usai- Indian pale ale (“Bosunin viikset”)

Ipa oli kaatovuorossa ensimmäisenä ja tämän kohdalla pääsi sitten sakka pahasti yllättämään. Oluen olisi tarkoitus olla kirkas ja tasaisen värinen. Tämä ei ollut. Oluen seassa lillui vaaleaa epäilyttävän näköistä sedimenttiä. Ulkonäköä kuvailtiin tovereiden keskuudessa muunmuuassa sanoilla: “hyi hel**tti”, “kuvottava” ja “likakaivo”. Sakan riivaama neste oli siis melko etovan näköistä ja vaati lievää suostuttelua että kaikki tätä maistoivat. Tuoksultaan tämäkin olut oli melko laimea pullossa kuvailluksi “amerikkalaistyyliseksi ipaksi” ja maussa oli havaittavissa mallasta ja suussa todella pitkään viipyvää katkeroa, mutta ei juurikaan mitään muuta.  Ei kyllä vaikuttanut jenkki-ipalta. Harmi, että kaato epäonnistui, sillä tästä olisi voinut saada enemmänkin irti.

Beganti Kopa- Witbier

Beganti Kopa- Witbier (“Juokseva dyyni”)

Witbier oli edeltäneiden maisteluiden jälkeen oikein positiivinen yllätys. Hieman valkoviiniä muistuttanut olut oli oikein juotavan näköinen: vaahtoa löytyi pinnasta ja lasin reunoja pitkin nousi tasaiseen tahtiin kuplia. Tuoksussa tämä olut oli kuitenkin vahvimmillaan, sillä eipä ole ennen tullut yhtä mausteista wittiä vastaan: inkivääriä, kardemummaa, korianteria… onko tämä oikeasti witbier? Suutuntuma oli kuiva ja erittäin raikas. Tätähän joisi mieluusti kesähelteillä terassilla. Ehdottomasti nelikon paras!

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel (“Tuntematon ranta”)

Taannoisella Bruggen reissulla tuli belgidubbeleita maistettua yksi sun toinenkin, mutta enpä ole aiemmin maistanut ei-belgialaista dubbelia. Alku ei vaikuttanut hyvältä: punertavanruskea, vaahdoton ja hieman läpikuultava olut toi lähinnä mieleen kolajuoman. Tuoksu kuitenkin paransi kokemusta: vahvasti lakritsaisia, kahvisia ja siirappisia aromeita kivassa sopusoinnussa. Edellä mainitut tuoksut siirtyivät mukana makuun ja saivat kaverikseen vielä paahteisuuden. Ikävä kyllä vahvoista mauista huolimatta oluen suutuntuma oli laiha ja hapokkuus vain tehosti kolamaisuutta. Ei tämä huonoa ollut, mutta ei kyllä kilpaile samassa kategoriassa flaamiserkkujensa kanssa.

Yleisesti oluet olivat kyllä juotavia, mutta eivät niin hyviä, että niitä jäisi kaipaamaan. Paitsi witbieriä – sitä voisi jopa useamman kerran ottaa maistaakseen.

Tämä pieni pintaraapaisu Liettuan olutskeneen ei vielä säväyttänyt, mutta kuuleman mukaan paikan päällä on pienpanimoita pilvin pimein. Ties vaikka joskus tulisi käytyä tarkistamassa, josko toinen Liettualainen haastaja nokittaisi Raudonų Plytų:n setit.