Olut Expo 2016

Taas on se aika vuodesta kun on suunta otettava kohti Ruoholahtea ja ennen kaikkea Kaapelitehtaalle – onhan se jälleen kuitenkin Olut Expon aika! Toverit olivat näytillä neljän miehen voimin ja erilaisia oluita tuli makusteltua yli 30 kipaletta. Tapahtumasta jäi päällisin puolin positiivinen fiilis – pari asiaa kuitenkin vähän kaiveli ja ne voisi raivata tästä heti aluksi pois sydämeltä:

Henkilökohtaisesti itselläni suurimman kuplan otsaan aiheutti finanssipuoli.  Pääsimme paikalle lauantaina, jolloin sisään pääsi huokeaan 16€:n hintaan. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että tuo sisälsi narikan ja maistelutuopin (käytön). Yleensä tämän kaltaisissa tapahtumissa on ollut optiona ottaa maistelulasi mukaan matkamuistoksi tai palauttaa se panttia vastaan. Pahimmat pelkoni alkoivat juosta villinä, kun huomasin ettei lasissa ollut tapahtuman custom-printtiä. Silti meille tuli yllätyksenä tapahtumasta poistuessamme, kun portsari kehotti jättämään lasit pöydälle. Harmitti. Vaikka oluetkaan eivät olleet huokeimmasta päästä, on se meille kuitenkin ihan OK, sillä näin katetta oluesta päätyy panimoille oletettavasti paljon vähemmän lyhennettynä kuin muita myyntikanavia pitkin.

Toinen asia mikä vähän korvensi, oli maksullinen vesi. Hohhoijaa. Vielä imelämpäähän tästä teki pari viikkoa sitten lukemani haastettelu JaskanKaljat -sivustolla:

 

7.    Kaikkein polttavin kysymys oluttapahtumalle eli mites vesi?
OlutExpo tapahtumana eroaa kilpailijoistaan siinä että me otamme asiakkaiden veden tarpeen vakavissamme, ja myöskin haluamme että asia hoidetaan tapahtuman arvolle sopivalla tavalla. Messualueelle rakennetaan jälleen vedenmyynti piste, josta asiakkaat voivat ostaa erittäin edulliseen hintaan hiilihapotonta vettä 0,5 litran kierrekorkillisissa muovipulloissa. ”  Jaskankaljat.blogspot.fi 12.10.2016

 

Äkkiseltään tulee mieleen seuraavat kilpailevat tapahtumat, jotka ilmeisesti ilmaisella vedenjakelullaan eivät ota asiakkaidensa vedentarvetta vakavasti: Suuret oluet pienet panimot, Craftbeer Helsinki, Helsinki beer festival, sekä OtaOlut.  Kahden euron litrahinta vedelle Suomessa on kyllä kieltämättä erittäin edullinen – eihän bensakaan maksa kuin rapiat 1,40€/l. Rohkeimpien kävijöiden tosin havaitsin harrastavan saniteettitiloissa vastuutonta toimintaa ja juovan hanasta – herranjestas!

expohuumaaNo jos nyt on vuodatettu tarpeeksi, niin keskitytäänpä seuraavaksi sitten niihin kivempiin asioihin. Saavuimme Expoon heti klo 14 jälkeen ja tällöin sali oli vielä suht kirkas ja hiljainen – saimme rauhassa kierrellä ja ihmetellä kojuja ja tarjontaa. Kojutarjonta oli kerrassaan kattava: oluita, viskejä, ruokaa yhteensä 43 eri tahon toimesta.

Heti ensimmäisenä suuntasin Hiisi -panimon tiskille, sillä halusin ehdottomasti testata sosiaalisesta mediasta Hiisin markkinointitiimin minut oivasti tavoittaneen Ikiiurso -oluen. Imperial stoutin, josta puhuttiin panimon aikaisemman möhkäleen Iku-Turson isoveljenä. Tässä vaiheessa Expossa oli vielä sen verta hiljaista, että kerkesin muutaman sanasen vaihtaa tiskin takana vaikuttavan Hiisiläisen kanssa. Tämä kertoi Ikiiurson reseptin olevan sama, kuin pikkuveljellä, mutta sekä maltaan että humalan määrä oli vain nöyrästi tuplattu. Huhhuh. Olihan se aivan jäätävän hyvä olut, ja siitä piti heti paikanpäältä kirjoitella ensivaikutelmat. Loppujen lopuksi valitsimme Urson konsenssuksessa parhaaksi tällä reissulla maistamaksemme olueksi. Ikiiurso on niin ku sellainen Imperial stoutti, että kun se tulee huoneeseen, niin kaikki muut stoutit on ihan hiljaa.

Tapahtuman päälavalla tuntui olevan lähes koko ajan häppeninkiä: haastatteluja ja smalltalkkia oluesta. Emme juurikaan seuranneet mitä siellä tapahtui, ennenkuin sydämiämme lähellä oleva kotioluen valmistus -demoaminen alkoi. Miesjoukko valmisti 50 -litraisella Braumeisterilla Vermont IPAa, joka saatiin asianmukaisen sameaksi lisäämällä sinne parisataa grammaa vehnäjauhoja – ovelaa!

 

keskusteluu

Keskustelua päälavalla

Kotipanimolaitteistoa

Kotipanimolaitteistoa

 

 

 

 

ftlzrd

Fat Lizardin päheä Chervoletti

 

 

Ihmisvilinää illemmalla

Ihmisvilinää illemmalla


 

Lopuksi heitetään kokoelma tovereiden mieleenpainuvimmista oluista:

 

Joona:

Prykmestar Talvibock

Prykmestarin oluet harvoin aiheuttavat pettymyksiä ja tämä pätee jälleen. Talvibockissa vahva mallasrunko ja ruohoinen humalointi tekevät oluesta mainion juotavan kylmenevään syksyyn. Tuplabockin vahvuuskaan (9,2%) ei maistu läpi vaan lähinnä lämmittää mukavasti. Ehdoton ykkösolueni exposta.

Vallilan panimo Orion hemp ale

Vallilan panimosta on tulossa uusi lempparini pääkaupunkiseudulta. Ensimmäisiin heidän oluisiinsa törmäsin kesällä craft beer helsingissä ja siitä lähtien olen pitänyt tarkkaan silmällä mitä uutta heiltä on tarjottavana. Orion hemp ale on nimensä mukaisesti olut joka on maustettu hampulla ja maku onkin sangen yrttinen.
Törmäsin tähän ensimmäistä kertaa jo Ota oluessa jossa oluet oli pienissä määrin ensiesittelyssä ja tykästyin välittömästi. 5,5% pale ale on yrttisyydestään huolimatta sangen raikasta ja helposti juotavaa olutta jota varmasti tulee löytymään lasista kun säät taas lämpenevät.

Mikko:

Omaan tuoppiini päätyivät Rodenbach Alexander, Pohjalalta Öö/Topeltnelson/Odravein Bourbon BA/Pime Öö, Sori Conca d’Oro ja tietenkin Plevnan Siperia.

Panimoista suosin Pohjalaa, jolta en ole vielä huonoa olutta saanut. Hinnasto heillä oli myös maistelun kannalta kohdallaan koska lähes kaikki prosentista riippumatta maksoi sen 2-4 euroa. Riistoa ei havaittu. Viro on kyllä vahva olutmaa ja lähiaikoina täytynee suunnitella reissu lahden toiselle puolelle pienpanimoita silmällä pitäen.

Mieleenpainuvin olut oli ehdottomasti Juhan ostama Hiisi Iki Urso joka yllätti todella positiivisesti. Kakkospaikan jakoivat Alexander Rodenbach ja Sorin rajoitettu satsi Conca d’Oroa joka vaikutti maistuvan muillekkin.

Mikke:
Hopping Brewstersin Rurik – Erittäin hapokas ja yrttinen gruit, mutta raikas ja maukas samalla. Löytyisipä enemmän tarjontaa tällä saralla.
Maistoin myös saman panimon Gruit Pale Alea, Witch Dancea, joka ei vakuuttanut.
Radbrewin Wasteland: Oasis – Raikas Hefeweizen. Puhdas ja miellyttävän kevyt.
Maistilan panimon Brett Sonja – Maukas double amber, jonka valmistuksessa on käytetty brettiä, eli “villihiivaa”.

Ruokatarjontana oli tarpeeksi monipuolista pubiruokaa, festivaalihinnoin tosin. Pidin siitä että panimoravintolat myivät ruokaa eikä joku satunnainen catering yritys.
Il Birrificion pork belly pikkelidaikonsalaatilla oli erittäin maukasta.

 

Panimo Hiisi – Ikiiurso @ Olut Expo 2016

Ensipuraisu Olut Expon tarjontaan: jo aiemmin mielenkiintoni herättäneen Iku-Turson isoveli. Huhhuh. Hiisin kokeilla lyhyen juttutuokion jälkeen selvisi, että tämän mäskäyksestä on mallasta käytetty 1:2! Humalaakin löytyy tursoon nähden kuulemma kaksin kerroin.

Tuoksussa potkii vihaisen muulin lailla voimakas humala ja tukeva mallaspohja. Maultaan siirappisen maltainen, ERITTÄIN vahva. Liekö tuju humalointi, gargantuaaninen maku, vai ihan oluen omat semiapostoliset 11 tilavuusprosenttia alkoholia, mutta jo muutaman siemauksen jälkeen pyörii sukat jalassa. Todella vaikuttava imperial stoutti!

Berlin & International Beer Festival 2016

“Meni jo”, niin sanotusti. Saamattomuutta on nautittu jo useita viikkoja, mutta vihdoin tuli aloitettu Berliinin reissusta kirjoittaminen.

Edit: Tämän kohdan jälkeen kului taas kuukausi, hyvin meni.

Pohdittiin kesällä sopivaa kohdetta olutmatkaa varten, ja päädyttiin valitsemaan Saksa. Alunperin tarkoitus oli ottaa lennot Frankfurtiin, josta junalla jonnekkin Bambergin alueelle. Sieltä olisi löytynyt Bamberg Brewery Trail, jonka varrella makaa 13 panimoa 32 kilometrin matkalla. Idea syntyi kun keskustelimme ohimennen Bryggerin panimomestarin kanssa, ja hän näytti kartasta paikan. Kyseistä polkua oli tarkoitus taittaa tsygällä. Vinkkinä kiinnostuneille.

Oltiin kuitenkin laiskoja, ja otettiin suora lento Berliinin kun kuultiin että Internation Beer Festivalikin oli juuri alkamassa. Tässä kohtaa kahden seuraan liittyi kolmas.

 

beerfestivalmukit

Berlin International Beer Festival

Aloitetaan sillä, että jos etsii paljon hyvin erilaisia makunautintoja, eivät nämä festarit ole oikea paikka. Tämä lienee itsestäänselvyys, koska festivaaleilla juhlistetaan nimenomaan olutta, ei Craft Beer kulttuuria. Meille tuli silti hienoisena yllätyksenä kuinka samankaltaista olutta kaikkialla oli tarjolla, ottaen huomioon että festivaaleilla on yli 300 panimoa noin 80 eri maasta, ja 2000+ uniikkia olutta.

Olisihan se tosin pitänyt ymmärtää. Jokaisena vuonna juhlilla on oma teemansa, ja tänä vuonna se oli 500 vuotta puhtauslakia. Oltiin siis Saksalaisen osaamisen ytimessä.

 

beermuseum

 

Hieman erikoisempaa ja Belgialaista olutta toki sai noin puolesta välistä matkaa, mutta saavuttuamme alueelle ei sitä oikeastaan enää edes kaivannut. Hyvä sää ja 2,2km matkalle Strausberger Platzin ja Frankfurter Torin välille järjestetty olutpuutarha pisti janottamaan.

Ostimme infosta paketin johon kuului 2dl tuoppi (eka kuva), alueen “kartta” ja kaulanauha johon tuopin sai tyhjänä roikkumaan. Ei paljon roikkunut. Hauska idea josta jäi myös oiva matkamuisto. Karttaan oli läntätty katu ja 300 panimon logoa suurinpiirtein niille holleille, josta koju löytyi.

Kolmannen näkemämme kojun kohdalla tuopeista löytyy Weihenstephanerin panimon festivaaleille tekemää olutta. Ihan hyvää, mutta olisi pitänyt napata joku perinteisistä. Käveltiin oikeastaan kyseisen kojun ohi kertaalleen, mutta päätettiin palata. Kuva liittyy, siinä myyjä.

 

dsc_0070

 

Kojuja ympäröivä kävelykatu oli rakennusten lähettyvillä, kun taas nurmialueet keskemällä oli päällystetty penkeillä, pöydillä, wc-tiloilla ja toisinaan pienillä esiintymislavoilla. Livemusiikkia kuului missä tahansa sitten kävelikin.

 

beermusic

 

Ruokatarjontaa toki riitti, mutta erityisen monipuolista se ei nähdäksemme ollut. Tarjolla oli perinteisesti makkaroita, pretzeliä, leipää ym. Saksalaisia herkkuja. Hinta oli hieman hilattu ylös, mutta näinhän se aina festareilla. Hinta ei silti päätä huimannut, 3-5 euroa välipalasta. Kuvaa safkasta ei valitettavasti ole, mutta tässä pari astiaa.

 

festivaltankki

Lisäilen postauksen loppuun gallerian jossa jokunen kuva lisää festivaaleilta.

Hofbräu Berlin

Hofbräu lienee olutmatkaajan pakollinen kokemus, ellei sitten ole saanut tarpeekseen saleista jollain bavarian reissulla.

Tilatkaa ruokaa ja litran tuoppi. Ei lisättävää.

 

HofbrauBerlin

 

Berliner Marcus Bräu

Miltä kuulostaisi metrin pilsneri? No tältä se joka tapauksessa näyttää.

Marcus Bräusta ei ole paljoa sanottavaa. Talon oma pilssi maistui reilun metrin verran, eikä hinta vienyt konkurssiin. Harmillista että kolmas variaatio oli päässyt loppumaan.

 

dsc_0151

 

Brauhaus Lemke

Lemke oli meikäläisen suosikkipaikkoja, koska sen oma tarjonta oli erikoisinta mitä satuttiin löytämään ja paikka oli muutenkin viihtyisästi junaradan alapuolella.

Maistelulautanen maksoi kympin ja sisälsi lähes koko heidän oman tuotantonsa. Olutta sai ostettua myös mukaan vietäväksi, olikohan 3 euroa pullollinen perus IPA.

Kannattaa käydä ainakin tuo maistelusetti lävitse, ei joutunut pettymään.

 

dsc_0144

 

Ständige Vertretung

Kylän punaisin ravintola. Raflaketjun logossa pönöttää musta pöllö, ja kölschiä tarjoillaan pieneen lasin kunnes lasinalunen lepää päällä.

Kokemisen arvoinen mesta sijaitsee joen varrella, joten olutta tai ruokaa voi nauttia myös kivasti terassilla. Hintoja toki nostaa hieman sijainti, mutta ei kovinkaan paljoa. Täällä nautimme ekat oluet Berlinissä, hotelli kun oli suhteellisen lähistöllä.

 

dsc_0058

 

Gaffel Haus Berlin

Harvoja paikkoja Berliinistä joista saa ehtaa tuoretta kölschiä. Perus puunvärinen sisustus ja tyhjähkö tila ei herättänyt oikeastaan kummoisia tunnelmia, mutta jos matkalainen tahtoo maistaa eron oikeasti tuoreen kölschin ja perustavaran välillä, käväiskää vaikkapa täällä ja marssikaa sen jälkeen Ständige Vertretungiin nauttimaan “samaa” juomaa. Eron tosiaankin huomaa, emme olisi uskoneet.

 

kolsch

 

The Pier

Ainoa varsinainen craft beer henkinen paikka jossa pistäydyimme. Tulimme myöhään illasta ja paikalla oli meidän lisäksemme yksi asiakas. Olivat kai muutenkin sulkemassa piakkoin. Pari ehtii kuitenkin aina tarjoilla.

 

thepier1

Pubi oli rakenneltu Coney Island mielessä. Sisustus oli vaatimaton, viitisen korkeaa pöytää jakkaroilla ja pari muovista neljän hengen pöytää seinustalla lähellä sisäänkäyntiä. Palvelu oli ystävällistä, ja ainakin Delirium Nocturnum ja Oh, Du Mein Josef maistuivat.

Hipsterin suosikki varmasti, vaikka paikka sijaitsikin jonkin sortin yritysryppään keskellä.

 

Eschenbräu

 

eschenbrau1

 

Jos etsii sitä huoletonta olutpuutarhaa, jossa ei haise raha ja massatuotanto niin tässä paikka. Eschenbräu valmistaa omat juomansa, joista jokainen oli erinomaisen makuista, hic!

Kerrostaloyhtiön keskellä ja kellarissa sijaitseva rauhallinen alue lienee myös paikallisten suosikkeja, eikä yhtään ihme. Tätä kaivattaisiin myös Suomessa. Tarjoilu toimi pöytiin ja olut oli muutaman euron kipale, sekä varmasti paikallista. Vaikka lontoon haastamisessa olikin hieman toivomisen varaa niin palvelu oli erittäin ystävällistä ja nopeaa.

Joitain puutarhapöytiä oli jopa varattu ilmeisesti illallista varten suuremmalle seurueelle, mutta tilaa kyllä riitti. Arviolta ainakin 20kpl 6-8 hengen pöytiä vyötärön koosta riippuen. Meitä oli kolme.

Hopfen & Malz ei ole kaukana täältä, joten mukava paikka pistäytyä matkalla.

 

 

Hopfen & Malz

 

hopfen1

 

Viimeisenä iltana täytyi käväistä kaikkien suosittelemassa puodissa. Hopfen & Malzissa meininki oli suorastaan anarkistista, myyjä totesi että jos janottaa niin korkatkaa olut. Pullon sai tyhjentää kaupan ulkopuolella lavoilla istuen, ja maksu tapahtui samalla kun valitsimme mitä lähtee mukaan. Kiva että luottoa löytyi.

Valikoima keskittyi pääasiallisesti Saksalaisiin ja Belgialaisiin oluihin, joiden keskihinta oli sitä 3 euron luokkaa.  Belgialaiset olivat tietenkin vähän kalliimpia, mutta eipä haitannut muutamaa euroa maksaa uudesta satsista Brugse Zottia. Puolen litran pullo märzeniä irtosi alle kahden euron.

Tehkää itsellenne palvelus, ja hakekaa täältä pari matkatuliaista. Pakatkaa huolella sillä itsellä hajosi pari pulloa ruumassa pehmusteista ja kovasta matkalaukusta riippumatta.

 

Kuvat galleriassa

 

Grainfather – ekan kerran kokemuksia

Niin kuin monet muutkin kotipanijat, sorruimme mekin lopulta Grainfatherin hommaamaan. Nyt viime viikonloppuna pantiin sitten ekan kerran isin kanssa, kjeh kjeh. Ajattelin nyt, kun tapahtumat vielä tuoreessa muistissa ovat, jakaa ajatuksiani siitä millainen tuo eka kerta kerta nyt sitten oli.

 

Päätimme panomyllymme neitsytmatkalle valita arvoisensa oluen: Reittausblogin APAn – tämän oluen monestakin syystä. Ensiksikin, se on perkuleen hyvää. Se on myös reseptiltään tarpeeksi simppeli – meidän rajoitettu aivokapasiteettimme kului lähinnä uutta laitetta ihmetellessä, niin ei kaivattu mitään yllätyksellistä. Viimeinen – ja ehkä suurin – pointti oli se että olemme jo muutamaan otteeseen kyseistä olutta mäskänneet “vanhalla” tyylillämme emalikattilalla; nyt voimme kätevästi vertailla eroaako Grainfatherilla tehty olut nyansseiltaan merkittävästikin Kochstarilla tehdystä.

Olimme kyseisen laitteen omistavalta tuttavaltamme saaneet joitain kullan arvoisia vinkkejä jo ennakoon. Hankimme muun muassa Grainfatherin alustaksi halvan saunajakkaran, josta poistimme keskimmäisen laudan. Tämä siitä syystä, että suuressa viisaudessaan Grainfatherin suunnittelijat ovat sijoittaneet laitteen vikavirtakytkimen koko roskan pohjaan – kyllä, pohjaan! Kytkinhän toimii ilmeisesti niin, että mikäli laitteen lämmityselementti ylikuumenee niin tämä kytkin poksahtaa ulos ja mikäli lämmitystä haluaa jatkaa, pitää se painaa takaisin sisään. Haluaisin kurkistaa sen kaverin ajatuksenvirtaan, jonka mielestä oli hyvä idea iskeä tällainen kytkin sellaisen kompleksin pohjaan, jonka sisällä pitäisi olla 30 litraa kiehuvaa nestettä… Voi helposti tulla niin sanotusti (drummroll) kuumat paikat. Onneksi nyt patentoidulla saunajakkara-alusta-systeemillämme tulemme pääsemään kytkimeen helposti käsiksi, mikäli se joskus päättää poksahtaa. Jakkara myös nostaa grainfatherin n.40cm korkeammalle, jolloin laitteen operointikin on ergonomisempaa: win-win!

Yhteensä meillä kului mäskäykseen suurin piirtein yhtä paljon aikaa kuin vanhallakin tyylillä, mutta uskon  että muutaman panokerran jälkeen saamme optimoitua tuota prosessia ja pääsemme huomattavasti nopeampiin tuloksiin. Olihan meillä tässä hyvin paljon päänahan rapsuttelua ja ainakin yksi ihan oikea ongelmakin… Käymispyttyyn valmista tavaraa saatiin kyllä monen monta litraa enemmän kuin yleensä, mikä on aina kiva juttu 🙂

Heti vesiä lämmitellessä huomasimme, että kannattihan tuosta jokunen raha maksaa, sillä nopeastihan tuo Grainfatheri lämmitti suuremman määrän vettä, mitä yleensä käytämme, ja vielä nopeamminkin. Vautsi. Maltaat pyttyyn iskettyämme rupesimme vainoharhaistesti hikikarpalot otsalla vahtaamaan, pysyykö lämpötila tasaisena. Kyllä se pysyi – koko ajan. Ensi kerralla laitteen uskaltanee jo jättää enemmän omaan rauhaansa, itse voiden puuhastella jotain muuta siinä samalla.

Lähes kaiken fyysisen työnhän tuo laite tästä mäskäyksestä eliminoi, lukuunottamatta mäskin huuhtelua, milloin laitteen mallaspiippu joudutaan nostamaan yläasentoon. Silloin allekirjoittanut pääsi oikein kunnolla pullistelemaan lihaksiaan, meinaan oli se isollekin miehelle kahden käden homma… sen verta paljon se painoi.

Hyvää hauistreeniä: laitteen sisempi mallaspiippu märkine maltaineen piti nostaa huuhtelun ajaksi lepäämään korkealle.

Huuhtelu sujui mukavasti. Vanha mäyskäysastiamme, Kochstar, löysi uuden elämän huuhteluveden lämmitystankkina. On muuten pikkaisen helpompaa lämmittää kaikki huuhteluvesi kerralla, eikä kikkailla poikamiesboksin kahden ja kolmen litran Ikeakattiloilla…

Keittovaiheessa olimme jälleen pelonsekaisen kunnioituksen vallassa ihastellessamme Grainfatherin mahtia; 25 litraa vierrettä kiehui kuin viimeistä päivää. Vanha motonetin induktiolietemme kalpeni häpeästä nurkassa. Kun tuli viimein vierteen jäähdytyksen vuoro, pahimmat pelkomme kävivät toteen. Jo ennen mäskäyksen alkua katselimme, että mallastoimittajamme oli jauhanut maltaat erittäin hienoiksi – nämä ohranpilkkeen perkeleet sitten olivat ottaneet ja tukkineet uuden lelumme pumpun suodattimen. Onneksi panomies ei hätäänny! Nopeasti viritimme vanhan kunnon kuparisen immersiolauhduttimemme mukaan soppaan ja sen avulla saimme parissakymmenessä minuutissa vierteen hiivauslämpöiseksi. Laitteen pesun jälkeen pumppu onneksi pelitti jälleen kunnolla. Ensi kerralla täytyy erikseen pyytää maltaille hieman karkeampi jauhatus.

Loppujen lopuksi pääsimme hyvin lähelle suunniteltua ominaispainoa, vaikka olimmekin skaalanneet reseptiä ylöspäin (ei olla ennen tehty). Grainfatherilla mäskätessä tuntuisi ainakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen olevan hieman tehokkaampi saanto. Ainakin me saimme nyt maltaiden määrään suhteutettuna enemmän sokereita irti kuin “vanhalla” methodillamme. Noh, muutamien viikkojen päästä päästään sitten kippistelemään tämän panon tuotoksilla.

 

 

 

Panimo Hiisi – Ruisperkele

ruisperkelee

Hiisi on mielenkiintoinen panimo, jolta on jo monen monta olutta tullut testattua – niistä suurin osa hyviksi todettuja. Nyt alkon hyllyltä suoraan sieluuni tuijotti ite perkele. Ruisperkele. Rukiinen extra IPA.  Kuulostaa kelvolliselta, pakkohan tämä on testata.

Perkele näyttäytyy tuopissa meripihkamaisen oranssihtavana, jokseenkin kuplivana, kevyellä vaalealla vaahdolla varutettuna. Täytyy sanoa, että väri tuli yllätyksenä, odotin jotain tummempaa. Tuoksussa pistää hiilihangon lailla voimakas katkerohumala ja maltaisuus. Sitruunaa ja havuja. Omiin mieltymyksiini tuoksu on aika kohdillaan, toivotaan että maku jatkaa samaa linjaa.

Maultaan DIPAmaisen makeahko, rukiin huomaa mausta hyvin ja se mukavasti taittaa maltaan makeutta. Katkeroa muuten löytyy! Panimon sivut ilmoittavat katkeruudeksi 95 IBUA mitä en epäile hetkeäkään. Oluen maku pyörii suussa pitkään, muistuttaen ajoittain etäisesti tropiikin hedelmää. Kieli jää vihaisen humaloinnin jäljiltä kyllä mukavan kuivaksi huikan jälkeen – toimii meikälle oikein hyvin!

Ruisperkele – ei nimi olutta pahenna! Varmasti tulee nautittua toistekin.

Ayinger – Oktoberfest fest-Märzen @Oktoberfest Redarissa

Vastikään Länsi-Vantaan sydämessä remontoitu The Happy Red Onion -ravintola ilahduttaa meitä tarjoilemalla tämän viikon ajan Oktoberfest -teemaisia oluita.

Omaan käpälääni sattui otsikon mukainen Märzeni. Puolen litran kolpakko 5,8℅sta tuorepuristettua ohramehua huokeaan femman hintaan.

Maultaanhan tämä on sitä puhtauslain skrutinoimaa perussaksalaista. Oikein mainiota janojuomaa, joka tulee siivittämään grillilautastani kunniakkaasti.

Mathildedal – Seppä 7%

Lähimmästä Alkosta lähti perjantaina mukaan Mathildedalin tuotantoa. Panimon tuotanto on meikäläiselle hieman tuntematonta, mutta paljon kehuja olin kuullut.

Olut on kypsytetty viskitynnyrin tammilastujen kera, vahvuutta on 7% ja  etiketissä makua kuvaillaan sanoilla “nokinen ja rouhea”.

Suositus tarjoilulämpötilaksi näyttäisi olevan 8-12C mutta itse nautiskelen tämän huoneenlämpöisenä. Parasta ennen 08/08/2018 joten pullo on myös suhteellisen tuore.

 

seppa

Alko kuvailee vaahtoa runsaaksi, mutta ei se nyt niin runsas ole. Kivalta näyttää, vähän kuin maitokahvi.

Tuoksussa on vahvaa paahteista mallasta, suklaata ja hentoa makeutta joka lienee peräisin lastuista. Kahvia? Nojoo eiköhän.

Maku on erittäin paahteinen, hienoista katkeruutta, vähän kuiva.  Voinee kuvata nokiseksikin. Rouheasta en tiedä. Vaniljaa on runsaasti, joka ei ole lempipiirteeni stoutissa mutta toimii tosi hyvin. Lämmittää kivasti.

seppa2

 

Erinomainen stoutti. Henkilökohtainen mieltymykseni on hieman toisenlainen, mutta ei tätä voi kuvailla kuin hyväksi. Suosittelisin kenelle tahansa. Suomesta löytyy paljon hyvää stouttia ja tämä menee omalle top5 listalleni.

Kaipaisi kaikesta huolimatta mielestäni runkoa, olisin odottanut ns. paksumpaa suutuntumaa.

PS. Kuka keksikin iskulauseen “Kylillä pantu” oli mielestäni nero. Nyt yksinkertainen slogani pulpahtaa mieleen aina kun joku mainitseekin Mathildedalin.

 

Olvi – Black IPA

Sanoiko joku IPA? Olvin uusi lisäys Iisalmi pale ale -tuoteperheeseen täytti kaikki somefeedit, joten pakkohan tämä oli ottaa testiin.

olviblackipa

Tuoppi täyttyy nimen mukaisesti mustalla oluella, joka vuotaa aavistuksen verran lävitseen mahonkista tumman ruskeaa valoa. Iisalmen Black IPA kerää päälleen vahvan tukevan, luonnonvalkean – hieman beigeä taittavan – vaahdon, joka hitaasti kadotessaan pitsiytyy tuopin reunoille kivasti.

Tuoksu on maitokauppaolueksi yllättävän humalainen – Centennial se sieltä tykittää läpi sitruksisella aromillaan – jes! Tarkemmalla nuuskimisella erottuu myös paahteista mallasta, sekä hieman havuisempiakin humalan tuoksuja.

Makua hallitsee selvästi tumma, paahteinen mallas – suht kuivalla ja napakalla katkerolla höystetyllä. Loppua kohden jäin kaipaamaan hieman enemmän tuoksun lupailemaa aromia. Oluella on tosin mukava suutuntuma, ja 4,7-pinnaiseksi jopa ihan kelvollinen runko.

Olihan tämä lopulta ihan positiivinen yllätys.