Laitilan Wirvoitusjuomatehdas – NEIPA

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ilahdutti meitä alkusyksyn uutuuksillaan, joista ensimmäisenä Tovereiden maistelulasiin päätyi Laitilan New England IPA. Toinen uutuusolut, Kekri, jäi vielä hetkeksi kaappiin odottelemaan sadonkorjuuaikoja.

NEIPA ottaa tuopin haltuunsa kauniin kellertävänä ja suodattamattoman sameana, loihtien yllensä kepeän luonnonvalkean vaahdon. Jo käsivarren matkan päästä olut antaa ymmärtää olevansa oikein reilulla kädellä aromihumaloitu – trooppisen hedelmäkirjon; mangon, passionin, nektariinin ja sitruksen luoman tuoksukoktailin tunkeutuessa häpeilemättä sieraimiin. Tätä kelpaa tuoksutella pidemmänkin aikaa tulematta tylsää. Oluen lämmetessä saattaa huomata aavistuksen alkoholin vivahdetta tuoksun taka-alalta – ja tässä kohtaa huomasimmekin etiketistä tarkistaa, että kyseessä on  kuitenkin jopa seitsemän ja puoli prosenttinen olut.

Jo ensimmäiset huikat aikaansaavat hyväksyvää nyökyttelyä ja myhäilyä – onnistunut NEIPAhan se tässä. Maultaan olut on täyteläisen raikas; aromikkaasti jenkkihumalien hedelmällisyydellä siivitettynä. Aromit viiipyilevät suussa hyvän tovin, jonka jälkeen maltillinen katkeruus hiipii kohti kieltä ja kitalakea – eikä millekään pikavisiitille: miellyttävä humalan luoma kuivuus kestää yllättävän kauan ikäänkuin pyytäen jo seuraavaa huikkaa. Jos Suomeen olisi odotettavissa samankaltaisia helleaaltoja, joita menneenä kesänä saimme todistaa, niin olut saattaisi toimia myös yllättävän hyvin matalamman alkoholin session -versiona ja ehkä hieman runsaamalla hapotuksella.

Markkinoilla on tällä hetkellä useita tyylilajin edustajia, mutta Laitilan NEIPA pitää vahvasti pintansa näiden rinnalla.


Ulkonäkö 8/10

Tuoksu 18/20

Maku 17/20

Suutuntuma 6/10

Kokonaisuus 34/40

Yhteensä 83/100

Oikein onnistunut ja maistuva NEIPA


 

Kotiolutta Tampereelta: Tampereen Insinööripanimo

Alkusyksystä 2017 satuin voittamaan Tampereen Insinööripanimon Facebook -arvonnasta tuotepaketin johon kuului 2 olutta, sekä Insinööripanimon logolla varusteltu T-paita. Nyt on vihdoin tullut aika korkata jääkaapissa levänneet oluet ja katella millasta olutta Tampereelta tulee.  Oluiden maistelua ollaan mielenkiinnolla odoteltu, sillä Insinööripanimon blogia seuraillessa on käynyt ilmi, että kavereilla on hyvät puitteet panemiseen.

 

Château de Tammela Brut Excellance:

“Tammelan kotiolut-lordin linnakkeen tuorein mestariteos. Tämä olut on raikas, kirpeän hedelmäinen ja pehmeän viljainen. Nauti kylmänä kuohuviinilasista juhlan kunniaksi.”

 

Juhlistakaamme, sitä että vuosi 2018 on alkanut iloisesti, eivätkä pommit ole vielä pudonneet, vaikka neloskaljaa on saatu kaupasta jo yli kahden viikon ajan. Valitettavasti juhlapaikastamme ei tähän hätään löytynyt skumppalaseja, niin jouduimme turvautumaan pikariin.

Tammelan Brut näyttäytyy lasissa kauniin kirkkaana ja voimakkaasti pirskahtelevana. Oluen pinnalle muodostuu ohut, vaalea vaahto, joka kuitenkin on pitkäkestoinen ja jättää mukavan pitsin lasin reunoille. Tuoksultaan olut on, mitä etikettikin lupaili, hedelmäinen ja kirpsakka – hieman kuohuviinimäinenkin.

 

Olut on suutuntumaltaan hyvinkin pehmeä ja jättää suuhun mukavan kuivakan jälkituntuman. Maussa voimakkaasti läsnä saisonmainen mausteisuus, sivutettuna aavistuksella hedelmäistä vivahdetta. Uniikki ja mielenkiintoinen olut, jonka valmistuksessa on etiketin tietojen mukaan käytetty kahta eri hiivaa.

 

Täystyrmäys DIPA

“Tässä on olut, joka iskee sinutkin kanveesiin. Koita pysyä tolpillasi ja ota toinen hörppy.”

 

Sadalla IBU:lla ja 8,5 %:lla siunattu Täystyrmäys kaatuu lasiin rusehtavan oranssina, väri on sävyltään DIPAmaisen syvä. Olut kerää päälleen paksun, luonnonvalkean ja todella kauniin kermaisen vaahdon.

Tuoksu on miellyttävä ja intensiivinen: vahva jenkkihumalan puraisu, jota tasapainoittaa makea mallas. Myös vahva hedelmäisyys on aromissa mukana ja taustalla leikittelevä karamellimallas tukee koko settiä erinomaisesti.

Maultaan olut on erittäin täyteläinen ja vallaten koko paletin, maku viipyilee ja kehittyy suussa pitkään. Mallaspohjaltaan olut on oikein loistava. Oluen pullotuksesta kirjoitushetkeen on kulunut noin 7kk, joten humaloinnin suurin puraisu on saattanut jo ehtiä hieman laantumaan, mutta Chinook ja Palisade jaksavat kuitenkin katkerollaan ja aromillaan puskea mukavasti tuoden vielä pitkän kypsytyksenkin jälkeen selkeän IPAmaisen aromin. Vahvat alkoholiprosentit eivät paista lainkaan läpi, vaan paketti pysyy tasapainoisesti kasassa alusta loppuun: erittäin hyvä – otamme toisen hörpyn!


Kiitokset Tampereen Insinööripanimolle maittavista oluista – näemmä manselaisilta kotipanijakollegoilta oluenpano sujuu mallikkaasti!

 

Toverein Suomi 100 Olut – Centennial SMASH IPA

Suomen täytäessä juhlalliset 100 vuotta halusimme Tovereiden kesken juhlistaa tätä hetkeä mäskäämällä juhlaoluen!

Oluen teemana luonnollisesti oli sata vuotta, joten rakensimme oluen Centennial (satavuotisjuhla) -humalan ympärille. Muutimme normaalimäskäyskäytäntöjämme niin, että sekä mäskäys että keitto pidennettiin juhlan kunniaksi myös sataan minuuttiin. Nimellään itsenäisen vuosisadan kunnioittavan humalan määrä sovitettiin myös teeman mukaan tasan 100 grammaan. Tämä reilumpi humalan käyttö nosti normaalin SMASH:imme (single malt single hop) katkerot sille tasolle, että voimme puhua jo IPA:sta. Oluen runko koostuu pelkästä suomalaisen Viking Maltin pale ale maltaasta, sekä edellä mainitusta Centennial -humalasta. Kuin kohtalon ivan kautta käymisastiaamme päätyi tasan 17 litraa vierrettä, ikäänkuin peilaten vuoden 1917 itsenäistymistämme. Olut on väriltään kauniin oranssi ja IPAksi yllättävän kirkas. Tuoksultaan olut on yllättävän mallasvetoinen humalointiin nähden; selvää karamellia, jonka taustalta löytyy sitruksista, ehkä jopa greippistä IPAmaista aromia. Makua vallitsee alusta loppuun humalan voimakas katkero, jota kuitenkin hieman hillitsee maltaan tuoma makeus. Meillehän tämä käy, sillä emmekös me Suomalaiset ole tunnetusti katkeraa kansaa, joka pitää humalasta!

 


 

Toverit toivottavat kaikille oikein hyvää Itsenäisyyspäivää ja onnea satavuotiaalle Suomellemme!

 

 

Tuliaisia Liettuasta!

Perheenjäsenillä tuntuu jo olevan aika hyvin tiedossa että aina kun poikkeavat ulkomailla niin odotan kovasti josko tuliaisina olisi joitain paikallisia oluita, ja tällä kertaa Liettuanmatkalta mukaan tarttui paikallisen Raudonų Plytų- panimon tuotteitta joita toverit pääsivät sitten yhdessä maistelemaan.

Vasemmalta oikealle: Kellerbier, Ipa, Witbier ja Belgian dubbel

Pullojen tekstien ollessa pääasiassa liettuaksi, en ihan ollut kartalla että pulloissa on sakka vielä pohjalla ja ensimmäisen oluen kohdalla koin yllätyksen kun olut menikin lopussa aivan sameaksi. Tästä syystä ipan maistelu menikin aika puihin, noh tästä lisää alempana.

Ungurio kojos- Kellerbier (“ankeriaan jalat”)

Tovereiden mielestä kellerbier näytti vähän väljähtäneeltä ja vaahtoa ei syntynyt missään kohtaa kaatoa mikä oikeastaan vain tehosti mielikuvaa “peruslagerista”. Maultaan olut oli tosiaankin perustasoa: ainoa mitä tuli esille oli mallas ja sekin melko pienissä määrin. Suutuntumakin oli pettymys, hapotonta ja lievästi kirpsakkaa. Lieköhän olut kärsinyt matkalla kun näin oli mauton?

Bocmano Usai- Indian pale ale

Bocmano Usai- Indian pale ale (“Bosunin viikset”)

Ipa oli kaatovuorossa ensimmäisenä ja tämän kohdalla pääsi sitten sakka pahasti yllättämään. Oluen olisi tarkoitus olla kirkas ja tasaisen värinen. Tämä ei ollut. Oluen seassa lillui vaaleaa epäilyttävän näköistä sedimenttiä. Ulkonäköä kuvailtiin tovereiden keskuudessa muunmuuassa sanoilla: “hyi hel**tti”, “kuvottava” ja “likakaivo”. Sakan riivaama neste oli siis melko etovan näköistä ja vaati lievää suostuttelua että kaikki tätä maistoivat. Tuoksultaan tämäkin olut oli melko laimea pullossa kuvailluksi “amerikkalaistyyliseksi ipaksi” ja maussa oli havaittavissa mallasta ja suussa todella pitkään viipyvää katkeroa, mutta ei juurikaan mitään muuta.  Ei kyllä vaikuttanut jenkki-ipalta. Harmi, että kaato epäonnistui, sillä tästä olisi voinut saada enemmänkin irti.

Beganti Kopa- Witbier

Beganti Kopa- Witbier (“Juokseva dyyni”)

Witbier oli edeltäneiden maisteluiden jälkeen oikein positiivinen yllätys. Hieman valkoviiniä muistuttanut olut oli oikein juotavan näköinen: vaahtoa löytyi pinnasta ja lasin reunoja pitkin nousi tasaiseen tahtiin kuplia. Tuoksussa tämä olut oli kuitenkin vahvimmillaan, sillä eipä ole ennen tullut yhtä mausteista wittiä vastaan: inkivääriä, kardemummaa, korianteria… onko tämä oikeasti witbier? Suutuntuma oli kuiva ja erittäin raikas. Tätähän joisi mieluusti kesähelteillä terassilla. Ehdottomasti nelikon paras!

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel (“Tuntematon ranta”)

Taannoisella Bruggen reissulla tuli belgidubbeleita maistettua yksi sun toinenkin, mutta enpä ole aiemmin maistanut ei-belgialaista dubbelia. Alku ei vaikuttanut hyvältä: punertavanruskea, vaahdoton ja hieman läpikuultava olut toi lähinnä mieleen kolajuoman. Tuoksu kuitenkin paransi kokemusta: vahvasti lakritsaisia, kahvisia ja siirappisia aromeita kivassa sopusoinnussa. Edellä mainitut tuoksut siirtyivät mukana makuun ja saivat kaverikseen vielä paahteisuuden. Ikävä kyllä vahvoista mauista huolimatta oluen suutuntuma oli laiha ja hapokkuus vain tehosti kolamaisuutta. Ei tämä huonoa ollut, mutta ei kyllä kilpaile samassa kategoriassa flaamiserkkujensa kanssa.

Yleisesti oluet olivat kyllä juotavia, mutta eivät niin hyviä, että niitä jäisi kaipaamaan. Paitsi witbieriä – sitä voisi jopa useamman kerran ottaa maistaakseen.

Tämä pieni pintaraapaisu Liettuan olutskeneen ei vielä säväyttänyt, mutta kuuleman mukaan paikan päällä on pienpanimoita pilvin pimein. Ties vaikka joskus tulisi käytyä tarkistamassa, josko toinen Liettualainen haastaja nokittaisi Raudonų Plytų:n setit.

 

Hedon – Credo

Credo 5,8%

Ensimmäisenä Budapestin tuliasistani arvosteluun pääsee Hedon Breweryn SMaSH IPA nimeltä Credo. Ostin Credon Beer To Go -pullokaupasta, sitä kehuneen artikkelin perusteella. Kyseinen panimo on saanut paljon kehuja oluistaan ja myös etikettiensä suunnittelusta.

SMaSH -tyylin mukaisesti panemisessa on käytetty vain Munich- mallasta ja Citra -humalaa. Lasiin kaatuva neste on sameaa ja väriltään pullon kuvauksen mukainen: puoliruskean ja amberin sekoitus. Vaahto oluessa on keveä.

Tuoksu tuo vahviten esille arvatenkin citran sitruksisuuden ja kukkaisuuden. Taustalla uumoilee munichin tuoma maltaisuus. Maku on vahvan katkera ja humalainen, kuten IPAlta odottaisikin, mutta myös maltainen runko on miellyttävästi läsnä. Suutuntumaltaan Credo on täyteläinen, jälkimaultaan kovin katkera ja hiukan hapan. Mielestäni Credo olisi ollut vielä parempaa, jos siihen olisi lisätty jotain tasapainottavaa humalaa mukaan citran lisäksi. Olut uppoaa kuitenkin hyvin mukavasti. Pitänee tutustua Hedoniin lähemmin seuraavalla Budapestin reissulla, tai jos Helsinki Beer Festivalissa on tänä vuonna heiltä jotain!


Ulkonäkö: 6/10

Tuoksu: 14/20

Maku: 12/20

Suutuntuma: 7/10

Kokonaisuus: 26/40

Yhteispisteet: 65/100

Simppeli ja mielenkiintoinen sitruspommi.


Kotiolutta Kivistöstä: Shaved Black Beard

Tämän päivän olutmaistelussa on vuorossa työkaverin kotipanimosta peräisin olevaa ja jo aiemmin kotiolutkisoissa kunniaa niittänyt Black IPA: Shaved Black Beard!

 

Mustaparta valtaa tuopin nimensä mukaisesti mustana, hieman tummanruskeaa valoa läpivuotavana, vaaleanruskeahkolla tiheäkuplaisella vaahdolla varustettuna. Lasissa pyöritellessä vaahto jättää jälkeensä pitsiä. Olut vaikuttaa kovin tyyneltä, mutta heti kun sitä hieman härnää, se syöksee jostain syövereistään vihaisia parvia hiilihappokuplia. Pinnoja tässä pahassa pojassa etiketti tietää kertoa olevan vajaa 8%.

Tuoksultaan olut tekee IPAlle oikeutta: vahvaa hedelmäistä ja havuista humalointia. Taustalla tuoksuu makea ja paahteinen, suht tukevan oloinen mallas. Maultaan Black Beard on raikkaan humalainen ja kevyen paahteinen. IBUja oluesta löytyy 120, mutta oluen katkeruus ei ole kuitenkaan pistävä; vaan rukiinen tukeva runko ja vahvat prosentit leikkaavat humalan purua mukavasti.

Vahva runko, paahteisuus ja humalointi muistuttavat aika paljon portteria – Mikon mielestä jollekkin skaalalle asetettuna olut olisikin lähempänä portteria kuin IPAa.

Erinomainen olut, joka kelpaisi ehdottomasti kaupan hyllyille.

Nøgne Ø – Rød Jul

rodol1

Nøgne Ø tarjoilee talven sesonkiin suuntäydeltä muutakin kuin Finno-Ugrilaiseen suuhuni taipumatonta oluen nimeään “Nøgne Ø Rød Jul”. Kyseessähän on siis 8-volttinen ilmeisesti aprikoosilla ja viikunalla (tuoteseloste Norjaksi ja allekirjoittanut ymmärtää sitä varauksella ja puhuu lähinnä aamuöisin) maustettu imperial IPA. “Rød, Röd, Red, Punainen” – no niinhän se onkin, vaikkei tämä ehkä kuvien kautta edukseen välity. Kaamos kurjine luonnonvaloineen teki kaikkensa kuvaussessioni sabotoimiseksi. Väri on kyllä sen verta mielenkiintoinen, että olut ansaitsee bonuskuvan boostatussa spottivalossa:

rodol2

Det er rødt

Röödjuul kerää päälleen maltillisen vaalean vaahdon, joka ei kuitenkaan viivy aattoon asti, vaan katoaa piakkoin tuopin ulkokehälle väijymään minimaalisena rinkulana. Tuoksussa puskee läpi voimakas hedelmän aromi – aprikos, kanskje? Tätä hedelmäistä, ehkä myös jopa luumuista tuoksua tukee monivivahteinen humalointi, jonka taustalta saattaa saada kiinni makeasta maltaisuudesta. Makupuolella Norjalainen vetelee oikeista naruista: alkua hallitsee hedelmäinen ja karamellisen maltainen pyörähdys, joka liukuu äkkiä havuisen humaloinnin kautta tiukkaan, pitkäkestoiseen katkeroon. Mielenkiintoinen.

Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 7/10

Kokonaisuus: 33/40

Arvosana: 80/100

Panimo Hiisi – Raivoava Rakki

Raivoava Rakki on vakiinnuttanut paikkansa  Alkon hyllyistä ja monien IPA:n ystävien kaapeista. Itselläni on pyöreästi vuosi vierähtänyt siitä, kun tätä Panimo Hiisiltä aikanaan ensimmäistä oluttani, on tullut maistettua. Nyt sen voisi pistää syyniin arvioitavaksi.

 

Jääkaappikylmä Rakki haukahtaa auki raivokkaasti sihahtaen, tarjoten mystisesti pullonhuulilla leijailevaa savua. Ehtimättä edes lasiin tämä humalainen hurtta lupailee tuoksullaan katkeria karkeloita jo puolen kyynärän päästä – oikein kiva. Hetken käskytyksen jälkeen Rakki istuu kiltisti näytille tuoppiin, jossa sen voi todeta olevan sameahko, väriltään tumma oranssi, ehkä hieman punaista taittava. Raivoa rakista löytyy ainakin alun hiilihapporynnäkössä, kuplien kisaillessa kiivaasti kohti tuopin pinnalla majailevaa keskivahvaa, luonnonvalkeaa vaahtoa. Hetken aikaa rauhoituttuaan kuplavyöry kesyyntyy, mutta vaahto kestää kurillisesti.

Tuoksu tarjoaa ehdotusta  yllättävän vahvasta mallaspohjasta. Heti maltaan makeuden jälkeen isketään havuisella ja katkeralla humalakylvyllä. Tuoksun taustalla leikittelee myös hedelmäisyys ja kepeä sitruksisuus. Maku on miellyttävän hapan, makea, sitruksinen ja yllättävän maltainen. Tämä hauva ei pure aivan yhtä katkerasti, kun vuodentakaisesta muistelin – silti mukavan makuinen. Sanoisin tämän olevan melko “helppo IPA” joka varmasti uppoaa monelle.

 

Ulkonäkö 6/10

Tuoksu 14/20

Maku 14/20

Suutuntuma 6/10

Kokonaisuus 29/40

Yhteensä 69/100 – Jos koira on ihmisen paras ystävä, niin ei Rakkikaan kauas jää.

 

 

 

Panimo Hiisi – Ruisperkele

ruisperkelee

Hiisi on mielenkiintoinen panimo, jolta on jo monen monta olutta tullut testattua – niistä suurin osa hyviksi todettuja. Nyt alkon hyllyltä suoraan sieluuni tuijotti ite perkele. Ruisperkele. Rukiinen extra IPA.  Kuulostaa kelvolliselta, pakkohan tämä on testata.

Perkele näyttäytyy tuopissa meripihkamaisen oranssihtavana, jokseenkin kuplivana, kevyellä vaalealla vaahdolla varutettuna. Täytyy sanoa, että väri tuli yllätyksenä, odotin jotain tummempaa. Tuoksussa pistää hiilihangon lailla voimakas katkerohumala ja maltaisuus. Sitruunaa ja havuja. Omiin mieltymyksiini tuoksu on aika kohdillaan, toivotaan että maku jatkaa samaa linjaa.

Maultaan DIPAmaisen makeahko, rukiin huomaa mausta hyvin ja se mukavasti taittaa maltaan makeutta. Katkeroa muuten löytyy! Panimon sivut ilmoittavat katkeruudeksi 95 IBUA mitä en epäile hetkeäkään. Oluen maku pyörii suussa pitkään, muistuttaen ajoittain etäisesti tropiikin hedelmää. Kieli jää vihaisen humaloinnin jäljiltä kyllä mukavan kuivaksi huikan jälkeen – toimii meikälle oikein hyvin!

Ruisperkele – ei nimi olutta pahenna! Varmasti tulee nautittua toistekin.

Olvi – Black IPA

Sanoiko joku IPA? Olvin uusi lisäys Iisalmi pale ale -tuoteperheeseen täytti kaikki somefeedit, joten pakkohan tämä oli ottaa testiin.

olviblackipa

Tuoppi täyttyy nimen mukaisesti mustalla oluella, joka vuotaa aavistuksen verran lävitseen mahonkista tumman ruskeaa valoa. Iisalmen Black IPA kerää päälleen vahvan tukevan, luonnonvalkean – hieman beigeä taittavan – vaahdon, joka hitaasti kadotessaan pitsiytyy tuopin reunoille kivasti.

Tuoksu on maitokauppaolueksi yllättävän humalainen – Centennial se sieltä tykittää läpi sitruksisella aromillaan – jes! Tarkemmalla nuuskimisella erottuu myös paahteista mallasta, sekä hieman havuisempiakin humalan tuoksuja.

Makua hallitsee selvästi tumma, paahteinen mallas – suht kuivalla ja napakalla katkerolla höystetyllä. Loppua kohden jäin kaipaamaan hieman enemmän tuoksun lupailemaa aromia. Oluella on tosin mukava suutuntuma, ja 4,7-pinnaiseksi jopa ihan kelvollinen runko.

Olihan tämä lopulta ihan positiivinen yllätys.