Brauerei Heller – Schlenkerla Fastenbier, tynnyrituoreena @Kitty’s

Fastenbier 5,5% ja oluen tapitusta

Brauerei Hellerin Schlenkerla Fastenbieriä oli tänään tarjolla valituissa HOK oluthuoneissa ja panimon 6. sukupolven omistaja, Matthias Trum, oli vielä tapittamassa olutta. Löysin tieni keskustan Kitty’siin, jossa oli viiden aikoihin jo hiukan jonoa täyden oluttynnyrin vieressä. Matthias piti lyhyen esitelmän oluesta ja panimostaan, jonka jälkeen olutta alkoi virrata nopeaan tahtiin.

Brauerei Heller mainostaa itseään “olutmaailman dinosaurukseksi”, sillä se on ainoita panimoita maailmassa, joka vielä mallastaa viljansa perinteisin menetelmin, jolla panimolle tunnusomainen savuaromi saavutetaan. Fastenbier aka Lentbier on perinteisesti pääsiäisen paastonaikaa varten pantu “nestemäinen leipä”, jolla korvattiin kiinteä ruoka. Olut on viime vuosina siirtynyt myös pulloihin, mutta aiemmin sitä sai vain Schlenkerlan panimonbaarista paastonaikaan.

Tuopissa olut näyttää samealta ja tumman mahonkiselta. Pinnalle on muodostunut täyteläinen ja luonnonvaalea vaahto, josta jää jäljelle kermainen pitsi. Tuoksussa savuisuuden ohella on karamellisuutta, rusinaa/taatelia ja humalista tulevaa sitruksista raikkautta. Kuvittelisi, että Fastbierissä olisi enemmän prosentteja kuin 5,5%, sillä olut tuoksuu hyvin raskaalta.

Olut maistuu erittäin maukkaalle. Oluen tuoksussa kuvailtujen aromien lisäksi oluessa maistuu myös pieni metallinen sivumaku. Olut ei tunnu ihan yhtä savuiselta kuin muut maistamani panimon oluet, joka johtuu siitä, että Fastbierissä on käytetty myös savustamatonta mallasta. Suutuntumaltaan olut on yksi täyteläisimpiä ja pehmeimpiä, joita olen maistanut. Hiilihappoja ei ole paljoa, mutta olut onnistuu silti olemaan hyvin raikas ja helposti juotava. Humalien katkeruus ja makea leipäisyys ovat pääosassa jälkimaussa, joka myös lämmittää mukavasti.

Matthias Trum neuvoi Kitty’sissä, että heidän savuoluensa on tottumiskysymys: yleensä olut alkaa tottumattomille olemaan hyvää kolmannella tuopilla. Itselläni jo ensimmäinen tuoppi toimi! Jos jotain tämän nestemäisen lounaan kanssa haluaisit vielä syödä, suosittelisin jotain kevyttä, sillä olut on aika raskas.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 9/10

Kokonaisuus: 35/40

Yhteispisteet: 84/100

Jonottamisen arvoista ehdottomasti.


 

Amager Bryghus – Pride

Tällä kertaa testaukseen on päässyt yksi Tanskalaisen Amager Bryghusin sinner series-sarjan oluista: Pride

Pride kaatuu lasiin mustana kuin yö ja jättää pinnalle kevyen rusehtavan vaahdon joka kuitenkin katoaa reunoja lukuunottamatta melko nopeasti.

Tuoksu tarjoaa laktoosia, suklaata ja vahvaa paahteisuutta kivassa tasapainossa. Mikään ei tuoksu yli muiden, mutta ei myöskään jää toisten varjoon.

Maku onkin sitten todella ylpeä: on makeutta, suklaata ja todella vahva, suussa pitkään viihtyvä paahde jälkimakuna. Tulee mieleen kuin joku olisi lisännyt kahviliköörin vahvan maun olueeseen ja onnistuen siinä erinomaisesti. Tätä juo enemmän kuin mielellään, varsinkaan kun vahvasta alkoholipitoisuudesta huolimatta (10%) ei alkoholi maistu lainkaan läpi.

Suuntuntuma on samettisen pehmeä ja täyteläinen.

Tämä olut ei sinänsä tuo mitään uutta imperial stouttien maailmaan sillä samanlaisia oluita on tullut maistettua useita, mutta tämä olut on niin tyylipuhdas etten keksi oikeastaan mitään vikaa mikä pistäisi erityisesti silmään. Erinomaisen makuinen stout, siitä ei pääse mihinkään.


Ulkonäkö 8/10

Tuoksu 17/20

Maku 18/20

Suutuntuma 8/10

Kokonaisuus 31/40

Yhteispisteet: 82/100

Nomen est omen: Pridestä on syytäkin olla ylpeä


 

Monyo Brewing Co. – Franky Four Fingers

Franky Four Fingers 13%

Monyo Brewingin toinen lippulaivaolut, Franky Four Fingers saapui tovereiden kouraan hiukan jälkijunassa, sillä pyysin sitä tuliaisiksi Budapestista maistettuani panimon Russian Imperial Stoutia, Borista. Edellämainitun oluen postauksessa on lisätietoa panimosta kiinnostuneille.

Franky kaatui lasiin tumman mahonkisena, siirappisen sameana ja mukavalla hiilihappoisuudella. Pinnalle muodostui kevyt lyhyt vaahto, pienellä pitsillä. Juha kommentoi olutta ”vaaleaksi tyylissään”. Tuoksussa maltaiden makeus, karamelli ja pieni alkoholin säväytys olivat erittäin hyvässä tasapainossa. Havaitsimme myös useita sivuaromeja Frankyssä, kuten marsipaania, ruista, taatelia ja appelsiinia.

Siirappinen imelyys ja Frankyn tukeva mallasrunko luovat raskaan pohjan, joka hiilihappojen avulla raikastuu ja keveytyy yllättävän helposti nautittavaksi. Tiukahko humalointi myös maistuu taustalla, muttei liian voimakkaasti. Vahva alkoholiprosentti ei maistu oikeastaan muuten kuin miellyttävänä lämpönä kurkussa. Seistyään hetken huoneenlämmössä Frankyssä alkoivat etenkin taatelin ja rusinan maut voimistua.

Ruokasuosituksena ovat luonnollisesti sinihomejuusto ja lisäksi kaurarieska, joita toverit mutustelivat tätä olutta arvostellessa. Suosittelen Frankya hyvänä astinlautana barley winejen maailmaan.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 14/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 32/40

Yhteispisteet: 78/100


Ensi vuonna tämä ja Boris kellariin kypsymään.

Pyynikin – Ruby Jazz

Pyynikin käsityöläispanimo lähetti Tovereille uuden 4-packinsa maisteltavaksi. Näin ensimmäisenä päätimme pureutua kunniaa niittäneeseen Ruby Jazziin. Kyseistä olutta on tullut maisteltua aiemminkin useammassakin tilaisuudessa, mutta nyt viimeistään lienee aika kirjoittaa tästä oluesta arvio.

Ruby Jazz valittiin vuonna 2016 World beer awardseissa maailman parhaaksi lajissaan. Kyseessä on tumma red ale, joka on maustettu pihlajanmarjoilla, sekä jenkki- ja brittihumalien liittoumalla.

Ruby Jazz kerää päälleen luonnonvaalean pitkäkestoisen vaahdon, joka jättää lasinreunuksille voimakasta pitsiä. Olut on sameaa, rusehtavaa ja aavistuksen punertavaa: ulkonäkö ei aivan lunasta mielikuvaa rubiinista. Tuoksupuoleltaan olut on oikein aromikas; päälimmäisenä nenään iskee jenkkihumalointi ja hapan marjaisuus.

Makua hallitsee humalien tuoma voimakas katkeruus, jota hieman sivuuttaa pihlajanmarjojen tuoma happamuus. Katkero pysyy suussa erittäin pitkään ja äkkiseltään uskoisi, että EBUja löytyisi jopa enemmän, kuin tölkin kertomat 50.  Olut on sopivan hapokas ja mukavan raikas – tuopillinen uppoaa mieheen yllättävän äkkiä. Suutuntuma on miellyttävä – mäskäyksessä käytetty vehnämallas tuo juomaan keveyttä. Ensimmäisillä huikilla maun loppua kohden saattaa huomata pientä vetisyyttä, mutta maitokauppavahvuiseksi aleksi tämä on loistavasti onnistunut. Pidemmän nautiskelun jälkeen suun totuttua Ruby Jazziin ei vetisyyttä enää edes huomaa.  Pyynikki on luonut mainion oluen, kilpailumenestys ei ihmetytä.


Ulkonäkö: 5/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 15/20

Suutuntuma: 7/10

Kokonaisuus: 30/40

Yhteispisteet: 73/100

“Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista” – Ruby Jazz on puolestaan maukas.


 

Monyo Brewing Co. – Boris The Blade

 

Boris The Blade 8%

Monyo Brewingin Boris The Blade oli ensimmäisiä laukkuuni sujahtaneita oluita Budapestin reissultani. Ensinnäkin pullon muotoilu ja elokuvaan Snatch viittaava nimi ja etiketöinti loivat mielenkiintoa herättävän vaikutelman. Toisekseen Boris oli selvästi kalliimpi kuin mikään muu paikallinen olut, joten varmastikin se on laadukkaampaa?

Monyon Snatch -oluet Boris Ja Franky Four Fingers (barley wine) ovat panimon palkintoja voittaneita lippulaivoja, joita valmistetaan rajoitettu määrä joka vuosi. Kotisivujen mukaan reilu sata pulloa jokavuotisista satseista kellaroidaan, jotta saadaan vuosikertoja jakoon jossakin vaiheessa. Kyseinen panimo jäi valitettavasti pois vierailemistani panimopubeista aikarajoitteiden vuoksi, mutta on varmasti kohteenani ensi vierailulla!

Boris The Blade on synkän tumma Russian Imperial Stout, jonka pinnalle muodostuu kaataessa kevyt vaaleanruskea vaahto. Tämä ei yllätä, sillä mallaspohjaan on tungettu 7:ää mallasta, kuten munichia, brown maltia ja paahdettua ohraa. Tuoksultaan Boris on makean maltainen, jossa on vahva kahvin aromi, pienellä suklaan häivähdyksellä. Eräs toveri havaitsi myös havuisuutta. Stoutin lämmetessä myös lakritsinen aromi tuli pinnalle.

Maussa vahva mallaspohja on myös läsnä, mutta oluen kuivuus yllätti toverit. Myös brittihumalien katkeruus ja aromit tulivat esille. Lämmenneenä Boriksen kahvisuus vahvistui huomattavasti. Suutuntumaltaan Monyon tuotos ei ollut kaikkein täyteläisin, mutta miellyttävän raikas ja kompleksinen kokonaisuus. Eräs toveri kommentoi olutta ”mässäilyolueksi”, joka onkin kovin osuva: Boris The Blade kannattaa juoda hitaasti ja nautiskellen!


Ulkonäkö: 6/10

Tuoksu: 15/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 32/40

Yhteispisteet: 77/100

Mässäilyolut!


 

Kotiolutta Hollannista!

Yhteisen tuttavan ja kotiolutharrastuksen kautta meille aukesi mahdollisuus vaihtokauppaan Keski-Eurooppaan asti. Tovereiden kotipanimolta lähti matkaan IPA, sekä pullo Häjy-Cossun Imperial stouttia. Vastineeksi saimme pullot Grand Cruta ja brown alea.

Brown Ale & Grand Cru

Oluet lepäsivät matkustuksensa jälkeen hyvän tovin jääkaapissa, kunnes tuli aika korkata ne. Molemmat sihahtivat auki sen verran vihaisesti, että harjaantunut kotiolutrefleksi ohjasi pullot yhdellä liikkeellä vikkelästi tiskialtaan päälle, ja hyvä niin. Molemmat kuohuivat yli, eivät onneksi hirveän pahasti.

Grand Cru oli samean punainen olut. Tuoksuteltuamme tätä, huomasimme samankaltaisen voimakkaan marsipaanisen hajun, joka oli myös mukana yhdessä kontaminoituneessa bitterissämme. Varovainen maistaminen vahvisti epäilymme: valitettavasti olut oli päässyt pilaantumaan.

Brown ale puolestaan kokosi päälleen erittäin kauniin, kermaisen ja pitkäkestoisen vaahdon ja vaikutti kaikin puolin turvallisemmalta juomalta. Väriltään olut oli tummanruskea, vuotaen hieman punaista valoa läpi. Tuoksultaan tämä oli maltainen ja hieman kahvinen. Maku jatkoi samaa linjaa maltaan makeudella, sekä moccamaisella sivumaulla. Havaittavissa oli myös aavistuksen verran savuista aromia. Suutuntumaltaan olut oli oikein pehmeä ja kermainen.

Brown alea joisi mielellään tuopillisenkin – tämä oli ihan jees!

 

Kotiolutta Kivistöstä: Spring Beard

Saimme parrakkaalta kivistöläiseltä tuttavaltamme taas maistiaisia kotipanimonsa tuotoksista. Tällä kertaa vuorossa on Spring Beard Kölsch.

Vastakaadettua raikkautta!

Kölschiä tuli juotua viimevuotisella saksanreissulla muutamia kertoja ja siihen tuli hankittua tietty mieltymys, joten kun kysyttiin halutaanko maistaa omatekoista versiota niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Kölsch kaatuu lasiin kivasti ja kehittää pinnalleen ohuen valkoisen vaahdon, joka sopii hyvin yhteen kellertävän värin kanssa, mutta katoaa aika nopeasti.

Tuoksussa voidaan havaita hentoa mallasta, banaanisuutta ja kukkaista humalaa, mutta kuitenkin sopivan miedolla tavalla.

Maultaan olut on tyylipuhtaasti vahvaa mallasta ja on suutuntumaltaan pehmeä, kielen päällä vähän kirpeä ja ehdottomasti erittäin raikas.  Maustakin voi löytää tarkasti etsimällä hennon baananin maun ja uskomme tämän olevan peräisin mäskäyksessä myös käytetystä vehnämaltaasta.

Toverit toteavatkin että todella hyvin on olut onnistunut. Tätä juo oikein mielellään ja kölsch on erittäin sopiva lisä Kivistön kotipanimon varastoihin tulevaa kesää ajatellen. Ehdottomasti vaaleiden alejen paremmasta päästä, tätä lisää!

Kippis!

Tuliaisia Liettuasta!

Perheenjäsenillä tuntuu jo olevan aika hyvin tiedossa että aina kun poikkeavat ulkomailla niin odotan kovasti josko tuliaisina olisi joitain paikallisia oluita, ja tällä kertaa Liettuanmatkalta mukaan tarttui paikallisen Raudonų Plytų- panimon tuotteitta joita toverit pääsivät sitten yhdessä maistelemaan.

Vasemmalta oikealle: Kellerbier, Ipa, Witbier ja Belgian dubbel

Pullojen tekstien ollessa pääasiassa liettuaksi, en ihan ollut kartalla että pulloissa on sakka vielä pohjalla ja ensimmäisen oluen kohdalla koin yllätyksen kun olut menikin lopussa aivan sameaksi. Tästä syystä ipan maistelu menikin aika puihin, noh tästä lisää alempana.

Ungurio kojos- Kellerbier (“ankeriaan jalat”)

Tovereiden mielestä kellerbier näytti vähän väljähtäneeltä ja vaahtoa ei syntynyt missään kohtaa kaatoa mikä oikeastaan vain tehosti mielikuvaa “peruslagerista”. Maultaan olut oli tosiaankin perustasoa: ainoa mitä tuli esille oli mallas ja sekin melko pienissä määrin. Suutuntumakin oli pettymys, hapotonta ja lievästi kirpsakkaa. Lieköhän olut kärsinyt matkalla kun näin oli mauton?

Bocmano Usai- Indian pale ale

Bocmano Usai- Indian pale ale (“Bosunin viikset”)

Ipa oli kaatovuorossa ensimmäisenä ja tämän kohdalla pääsi sitten sakka pahasti yllättämään. Oluen olisi tarkoitus olla kirkas ja tasaisen värinen. Tämä ei ollut. Oluen seassa lillui vaaleaa epäilyttävän näköistä sedimenttiä. Ulkonäköä kuvailtiin tovereiden keskuudessa muunmuuassa sanoilla: “hyi hel**tti”, “kuvottava” ja “likakaivo”. Sakan riivaama neste oli siis melko etovan näköistä ja vaati lievää suostuttelua että kaikki tätä maistoivat. Tuoksultaan tämäkin olut oli melko laimea pullossa kuvailluksi “amerikkalaistyyliseksi ipaksi” ja maussa oli havaittavissa mallasta ja suussa todella pitkään viipyvää katkeroa, mutta ei juurikaan mitään muuta.  Ei kyllä vaikuttanut jenkki-ipalta. Harmi, että kaato epäonnistui, sillä tästä olisi voinut saada enemmänkin irti.

Beganti Kopa- Witbier

Beganti Kopa- Witbier (“Juokseva dyyni”)

Witbier oli edeltäneiden maisteluiden jälkeen oikein positiivinen yllätys. Hieman valkoviiniä muistuttanut olut oli oikein juotavan näköinen: vaahtoa löytyi pinnasta ja lasin reunoja pitkin nousi tasaiseen tahtiin kuplia. Tuoksussa tämä olut oli kuitenkin vahvimmillaan, sillä eipä ole ennen tullut yhtä mausteista wittiä vastaan: inkivääriä, kardemummaa, korianteria… onko tämä oikeasti witbier? Suutuntuma oli kuiva ja erittäin raikas. Tätähän joisi mieluusti kesähelteillä terassilla. Ehdottomasti nelikon paras!

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel

Nezinomas Krantas- Belgian dubbel (“Tuntematon ranta”)

Taannoisella Bruggen reissulla tuli belgidubbeleita maistettua yksi sun toinenkin, mutta enpä ole aiemmin maistanut ei-belgialaista dubbelia. Alku ei vaikuttanut hyvältä: punertavanruskea, vaahdoton ja hieman läpikuultava olut toi lähinnä mieleen kolajuoman. Tuoksu kuitenkin paransi kokemusta: vahvasti lakritsaisia, kahvisia ja siirappisia aromeita kivassa sopusoinnussa. Edellä mainitut tuoksut siirtyivät mukana makuun ja saivat kaverikseen vielä paahteisuuden. Ikävä kyllä vahvoista mauista huolimatta oluen suutuntuma oli laiha ja hapokkuus vain tehosti kolamaisuutta. Ei tämä huonoa ollut, mutta ei kyllä kilpaile samassa kategoriassa flaamiserkkujensa kanssa.

Yleisesti oluet olivat kyllä juotavia, mutta eivät niin hyviä, että niitä jäisi kaipaamaan. Paitsi witbieriä – sitä voisi jopa useamman kerran ottaa maistaakseen.

Tämä pieni pintaraapaisu Liettuan olutskeneen ei vielä säväyttänyt, mutta kuuleman mukaan paikan päällä on pienpanimoita pilvin pimein. Ties vaikka joskus tulisi käytyä tarkistamassa, josko toinen Liettualainen haastaja nokittaisi Raudonų Plytų:n setit.

 

Bryggeri Helsinki – Citra extra pale ale

Lähistön Citymarket on hiljattaisen remonttinsa aikana laajentanut hieman olutvalikoimaansa. Hyllystä bongasin pari Bryggeri Helsingin maitokauppavahvuista, itselleni vierasta oluista ja hetken mielijohteessa päätin adoptoida ne.

Tuoppi täyttyy kirkkaasta, reippaasti vaahtoavasta ja reilun kuplivasta oluesta – nätti. Tuoksua hallitsee jo nimen ehdottelema sitruksinen citra -humala. Makupuoleltaan tämä ei valitettavasti tarjoile kovinkaan paljoa. Olut on kyllä tavattoman helppoa juotavaa ja varmasti toimisi kesäterassilla. Oluen täyttäessä suun en maista juurikaan mitään; vasta oluen loppuliukua kohden alkaa tuntua humalan katkeruutta, mutta sekin on hieman pliisu.

Ihan ok mieto olut, mutta ei kuitenkaan mitään aromikkuuden harmoniaa.

Hedon – Credo

Credo 5,8%

Ensimmäisenä Budapestin tuliasistani arvosteluun pääsee Hedon Breweryn SMaSH IPA nimeltä Credo. Ostin Credon Beer To Go -pullokaupasta, sitä kehuneen artikkelin perusteella. Kyseinen panimo on saanut paljon kehuja oluistaan ja myös etikettiensä suunnittelusta.

SMaSH -tyylin mukaisesti panemisessa on käytetty vain Munich- mallasta ja Citra -humalaa. Lasiin kaatuva neste on sameaa ja väriltään pullon kuvauksen mukainen: puoliruskean ja amberin sekoitus. Vaahto oluessa on keveä.

Tuoksu tuo vahviten esille arvatenkin citran sitruksisuuden ja kukkaisuuden. Taustalla uumoilee munichin tuoma maltaisuus. Maku on vahvan katkera ja humalainen, kuten IPAlta odottaisikin, mutta myös maltainen runko on miellyttävästi läsnä. Suutuntumaltaan Credo on täyteläinen, jälkimaultaan kovin katkera ja hiukan hapan. Mielestäni Credo olisi ollut vielä parempaa, jos siihen olisi lisätty jotain tasapainottavaa humalaa mukaan citran lisäksi. Olut uppoaa kuitenkin hyvin mukavasti. Pitänee tutustua Hedoniin lähemmin seuraavalla Budapestin reissulla, tai jos Helsinki Beer Festivalissa on tänä vuonna heiltä jotain!


Ulkonäkö: 6/10

Tuoksu: 14/20

Maku: 12/20

Suutuntuma: 7/10

Kokonaisuus: 26/40

Yhteispisteet: 65/100

Simppeli ja mielenkiintoinen sitruspommi.