Juhannus tuli ja meni, ja sen aikana tuli nautittua useampikin parempi olut. Tämä yksilö jäi kuitenkin kivasti mieleen, sillä yleensä en saisoneista suuremmin piittaa. Ymmärtäisin kuitenkin hyvin jos ravintolassa suositeltaisiin Mufloni Saison De Randonneuria kalan kaveriksi, oli nimittäin aika hyvää siinä grillaillessa, kunhan sen joi pois vielä kun oli kylmää. Helteessä ei lämmin saisoni natsaa vaikka olisi kuinka hyvää.
Mökiltä löytynyt lasi ei ehkä ollut optimi vaahdon suhteen, mutta kyllä sitä puolitoista sormellista alkuun nousi. Ensivaikutelma oli raikas ja hedelmäinen, pientä hiivaisuutta oli havaittavissa mutta se melkeinpä paransi kirpeähköä makukokemusta. Maltaatkin antavat kivasti suutuntumaa, sitrukset ja humalointi tasoittavat mukavasti toisiaan.
Itse joisin tätä vaikka janoon, kunhan keli on kuuma ja lasi kylmä. Olisi kiva vielä löytää Kataja Edition jostain, pitää varmaan piipahtaa ravintolassa jos jostain syystä olen ikinä Porissa.
Ranskasta tuoduista herkuista ensimmäisenä nasahti auki pullollinen kirsikkaa! Herkku on voittanut useita (ainakin 16) palkintoja vuosien varrella, esimerkiksi vuoden 2015 World Beer Awards Belgian ja Euroopan paras olut. Olutta on pullotettu parina eri versiona joista tämä toinen on vientiä varten.
Panimo: Oud Beersel
Pullo: 0,375l
Tyyli: Lambic
ABV: 6,5%
Omat odotukset olivat korkealla, koska Lambicit kiehtovat suuresti. Vaikka nautiskelujuomana suosinkin makeampaa lajiketta, niin hyvässä happamassa kirsikassa on sitä jotain.
Lambiccia kypsytetään vanhoissa tynnyreissä kolme vuotta ja valmistukseen kuluu 400g happamia(!) kirsikoita per litra, eikä siihen lisätä sokeria tai lisäaineita. Joko janottaa?
Vaahto on runsas, kestävä ja vaaleanpunainen. Lasin pohjalle jää vaahtoa vielä senkin jälkeen kun kaikki muu on juotu. Väristä tulee mieleen ver…tumma kirsikka, duh. Kuplia pulppuaa pintaan kiitettävästi.
Kaikki, tai ainakin monet lienevät joskus juoneen sokeroimatonta isoäidin tekemää mehua, ja siitä tämä vähän muistuttaakin. Tekee mieli toista lasillista koska suu jää vähän kuivaksi vaikka kuinka litkisi menemään. Suosittelen nauttimaan kylmänä, annoin tämän istua aikansa lasissa ja väitän että oli herkullisempaa jääkaapista otettuna.
Pitäisi olla jokin muistissa oleva vertailukohde, jotta voisin kertoa miksi juuri tämä on palkinsa ansainnut. Aivan törkeän hyvää jos happamat oluet maistuvat, mutta toisaalta en muista juoneeni huonoa pullollista lambiccia. Saa ehdottaa, jos sattuu sellaisen tietämään.
Jos tälle antaisi arvosanan olisi se “Hnnnghhh….ahh”.
Varustelekan karavaanilta tuli hankituksi myös Top Fuelin panemaa muinaista raskaan jalkaväen sotilasta – hopliittia. Tämä on ensikosketukseni kyseisen panimon tuotteisiin – etiketti lupaa maltaisuutta ja havuista humalaa, nice.
Kellertävän oranssi olut, joka syöksee erittäin runsaan, paksun luonnonvalkean vaahdon, jonka pinnalle jää näyttävä vaahtokukka. Paksu vaahto suojaa oluen aromeita, mutta vihaisella nuuskimisella ja oikealla zenillä pystyy erottamaan mukavan pehmeän humalan tuulahduksen – havuisuutta ja nurmea.
Maussa on hyvin pehmeää maltaisuutta ja katkeroa, joka jättää suun mukavan kuivaksi. Olut pirskahtelee suussa kivasti – suutuntumaltaan tulee hieman mieleen belgialaiset hedelmäoluet, sillä Hopliitissa on hieman samankaltaista happamuutta/hapokkuutta.
Erittäin hyvää. Lohjalainen pyyhältää tällä suorituksella valokeilaan ja tulen todellakin tutkimaan panimon repertuaaria tarkemmin.
Viimeviikko vierähti mukavasti Ranskassa, ja samalla tuli tutkittua hieman paikallista olutvalikoimaa. Otin hieman selvää miltä suunnalta Pariisia saa ostettua mukaan muutakin kuin selkeästi suosittua Heinekeniä ja Affligemia. Pienetkin kioskit olivat toki täyttäneet hyllyjään perinteisimmillä Belgialaisilla, kuten Chimays, Rocheforte ja Achel. Ranskalainen valikoima on kuitenkin hieman kiven alla, koska paikalliset panimot ovat pieniä eivätkä tuota olutta suuressa kapasiteetissa, eikä etsimiäni muutamaa Belgialaistakaan ole saatavilla ihan joka kulmalla.
La Cave a Bulles ja Bieres Cultes eivät kuitenkaan pettäneet valikoimallaan.
La Cave a Bulles
Ensimmäiseksi mainittu on Ranskalaisten oluiden erikoisliike, jonka valikoima on tarkkaan käsin valikoitu. Ehdoton stoppi oluen ystäville Pariisissa, ja kaverit myyvät myös tiettyjä oluita kylmästä vaikkapa paikanpäällä juotavaksi. Sisään astuessani paikalla oli vain yksi toinen asiakas ilmeisesti Amerikasta asti, nauttimassa olutta myyjän kanssa. Oluet sain kuplamuoviin pakattuna ja asiantuntevalla selostuksella mukaan. Halpaa olutta täältä ei kuitenkaan kannata hakea, koska paikallisten oluiden hinnat ovat Suomen tasoa ja ylikin.
Paikan omistaja piti myös toisessa osassa kaupunkia La Fine Mousse nimistä Pubia/Ravintolaa, joka käytiin lyhyesti myös tarkistamassa. Paikka ja katu sen edessä oli torstai iltana tupaten täynnä, ja meininki oli enemmän kuin vähän hipsteriä. Suosittelen piipahtamaan päiväsaikaan, kun sisälle ehkä jopa mahtuu.
Bieres Cultes on ketju, joka keskittyy Belgialaisten oluiden maahantuontiin ja myyntiin. Ainakin Rue De Hallesin puotia pitävä kaveri oli asiantunteva ja tunsi jokaisen myymänsä tuotteen läpikotaisin. Sain myös mitä kaipasin – tuotteita De Halve Maanin panimosta, suoraan Bruggesta!
Ketjun myynnistä löytyy varmaankin kaikki mitä Belgiasta koskaan etsit. Westvleteren 12 kuitenkin puuttui samasta syystä kuin aina – sitä on liian vaikea saada.
Oluista tulee vähitellen erillisiä sepustuksia ja ajatuksia kuvien kera, tässä kuitenkin listaus siitä mitä tassuihin tarttui. Poikkeuksellisesti valitsin mielenkiinnosta myös pari miedompaa.
IBU 31
ABV 4,7%
Humalat: Warrior, Nelson sauvin, Wai-iti, Hallertau blanc
Maltaat: Pale ale, melanoid, roasted barley
Hiiva: US-05
Tuli tuossa männä päivänä käytyä Konalan syvimpien viidakoiden kätköissä tutustumassa Varustelekan olutvalikoimiin. Mukaan tarttui muun muassa Radbrewin Lekalle panema Der Rote Baron -red ale. Lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa reippaanlaisesti; väriltään se on tummaa punertavan ruskeaa ja puskee päälleen reippaan valkoisen vaahdon. Valon vuotaessa läpi väri on lähes kirkkaan punainen. Kovasti vaikuttaisi olevan hiilihappoja, sillä tuopinreunoille tarttuu paljonlaisesti kuplaryppäitä. Olut on etiketin mukaan maustettu myös tyrnimehulla.
Tuoksultaan tämä on raikas. Kivasti humalaa, sekä happamahko makean vivahde – vissiin se tyrni? Jokin tuoksussa myös muistuttaa etäisesti stoutista – aika jees. Oluen alkumaku on raikas, mutta hieman vetinen, nopeasti se kuitenkin taittuu kuivaan katkerohumalaan. Hedelmäisiä vivahteitakin oluesta löytyy – vissiin se tyrni? Maitokauppavahvuiseksi tämä on ihan kelpo tavaraa – veikkaan, että olut voisi toimia korkeammilla volteillakin, jolloin runko olisi hieman tukevampi.
Radbrewista en ole vielä onnistunut muodostamaan mielipidettä, sillä heidän oluitaan on tämän lisäksi tullut maistettua vain kerran Helsinki Beerfestivalilla. Der Rote Baron tosin lupaa ihan hyvää – ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta hyvää.
Lapissa tulee lunta. Kesä puskee siis päälle oikein toden teolla ja lämpötilojen käydessä turhan korkeiksi oluen käyttämiseen, siirtyvät toverit kesän ajaksi lähinnä nauttimaan oluista. Kaikki toivo ei ole kuitenkaan menetetty, sillä aikaa käytetään muutenkin kuin kattoon syljeksien ja makuuhaavoja keräillen; nyt alkaa reseptiikan kehittäminen ja tutkimustyö. Tovereilla on to-do-listillä vaikka mitenkä monta olutta, joista suurin osa on meille vielä tutkimattomia vesiä valmistamisen osalta. Tässä postauksessa esittelen joitain piirrospöydällämme lojuvista oluista ja pohdiskelen mitä lähdemme niiltä hakemaan.
Red Ale
Toveri-Red Ale on todennäköisesti loppukesän/alkusyksyn ensimmäinen projekti. Tällä hetkellä olut on vielä kovin ideatasolla – ainoa mitä siitä tiedämme on, että pyritään tekemään siitä kirkas ja punainen, humalointiin käytetään ainakin Mosaicia. Tämä tulee olemaan ensimmäinen puna-ale yritelmämme – toivotaan parasta… 😉 Greippi-Ale
Allekirjoittaneelle sitruksisuus on aina iskenyt oluissa. Idea tästä oluesta on ollut takaraivossa jo pidemmän aikaa, mutta viimeistään Stadin Panimon Gasometer Grapefruit IPA vahvisti sen, että tällainen tehdään. Oluelta lähdetään hakemaan keveyttä, raikkautta ja tietenkin kunnon sitruspläjäystä. Humalapuolella mennään varmaan jenkkiläisellä; centennial, citra, ehkä jotain muitakin. Olut tullaan myös maustamaan greipinkuorella, ja jos villiksi alamme niin ehkä jopa itse hedelmällä.
Brown Ale
Tästäkin on olutneuvoksen kanssa keskusteltu jo pitkään, joten eiköhän tämäkin tule pannuksi tämän vuoden puolella. Ideana ei mitään ihmeellisempää; brittityyppinen helppo ale.
Ginger-Ale
Inkiväärillä maustettu olut jakaa keskuudessamme mielipiteitä, mutta tätäkin on kokeiltava – itse pidän ajatuksesta. Suurimpana haasteena tämän projektin kanssa tulee todennäköisesti olemaan inkiväärin määrä, sillä useissa maistamissani ginger-aleissa, ei inkiväärin makua tai aromia ole juuri nimeksikään. On tosin varottava ettei innostu liikaakaan sitä soppaan heittämään tai mausta tulee nopeasti liian voimakkaasti läpipuskeva.
Kurpitsa-ale
Äiti kasvattaa puutarhassaan kurpitsaa, joten miksei? Olisihan sitä metkaa Halloween -pippaloissa lipittää menemään asianmukaista olutta. Mikäli aikataulutus onnistuu hyvin saatamme tämänkin pyöräyttää.
Oatmeal-vanilla stout
Tämä ehkä niin, että se olisi juotavaa lähempänä joulua. Nimi kertonee oluesta kaiken oleellisen: bourbon-vaniljalla maustettu stoutti, jonka runkoa tukevoitetaan kauralla. Laktoosin käyttöäkin tässä oluessa on pohdiskeltu – saa nähdä mihin tulokseen päädytään.
Edellämainittujen oluiden lisäksi uskoisin, että tulemme myös mäskäämään satsin tai pari jo aikaisemmin hyväksi todettuja Reittausblogin APAa, sekä Toveri-IPAa. Mahdollista on myös, että mäskiastiasta löytyy jokin täysin suunnittelematon heräteolut (tykätään olla vähän spontaaneja).
Olemme avoimia myös uusille ideoille, ehdotuksille ja vinkeille!
Pullo houkutteli jo viikkoa aikaisemmin hyllyllä, mutta päädyin loppumetreillä toisiin ajatuksiin. Nyt se oli kuitenkin ostettava, osin muualta kuullun positiivisen palautteen perusteella.
Alkoholipitoisuus on villit 9,2%, ja odotukset ovat korkealla koska Maku on tuottanut suhteellisen laadukkaita, mieleenpainuvia oluita aikaisemminkin. Maku IPA oli herkkua.
Vaaleahko, hedelmäinen ja vahvasti katkerohumaoitu Double IPA on maultaan juhlaa humalanystäville. Tukeva mallasrunko pitää oluen kuitenkin tasapainoisena makuelämyksenä.
Vaahtoa löytyy maltillisesti, ja se katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Reunoilla kuitenkin säilyy pienoinen vaahtorengas.
Panimo: Beer Hunters
Varustelekan karavaanilta tuli hankituksi myös Top Fuelin panemaa muinaista raskaan jalkaväen sotilasta – hopliittia. Tämä on ensikosketukseni kyseisen panimon tuotteisiin – etiketti lupaa maltaisuutta ja havuista humalaa, nice.
