Orava Brewing – Orava Paleå

Paleå 6%

Orava Brewing kävi Cool Head Brewin panimolla Tuusulassa kiertolaispanemassa, luoden Orava Paleå Apan. Panimovierailullamme saimme kyseistä olutta mukaan maisteltavaksi. Testasimme myös heidän muita oluitaan, tässä postaus siitä.

Vahvan kermaisen, vaalean vaahdon alla kuplii väriltään vaalean hunajainen, ”APAn näköinen” olut. Amerikkalainen humalointi antaa oluelle hedelmäisen ja sitruksisen tuoksun, jonka taustalla on myös pieni ruohoisuus ja makeahko maltaisuus.

Maultaan olut on mitä tuoksu lupasi: kevyen maltaista ja hedelmäistä. Olut on yllättävän kevyt, vaikka volttejakin löytyy. Suutuntuma on tukeva, ei liian hapokas, hiukan katkeralla jälkimaulla. Olut on lyhyesti sanottuna helposti juotavaa, mutta kuten yksi toveri asian ilmaisi: ”Mikään ei oikein iske”. Paleå olisi kaivannut vielä jotain lisää, jotta se olisi noussut parempien tyylinsä edustajien joukkoon.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 13/20

Maku: 12/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 27/40

Yhteispisteet: 68/100

Hyvä Apa.


 

Cool Head Brew – Blondes Are My Weakness

Blondes Are My Weakness 4,7%

Cool Headin amerikan tyylinen Blonde Ale koki vaikean alun maistelussamme; korkkaamamme olut vaikutti lässähtäneeltä ja oudon geelimäiseltä. Päätimme siis kokeilla toista tölkkiä ja johan oli parempaa! Ikävää, että näin kävi, sillä olimme juuri tovereiden kesken jutelleet Cool Headin oluiden tasaisesta laadusta. Panimovierailullamme saimme kyseistä olutta mukaan maisteltavaksi. Testasimme myös heidän muita oluitaan, tässä postaus siitä.

Tölkki kehuu sisältävänsä golden alea brassitwistilllä. Olikohan kyse ananasmaisten aromien lisäämisestä olueen, sillä sitä toverit havaitsivat oluen tuoksussa, APAmaisen humaloinnin lisäksi. Ulkonäöltään olut on nätti: vaalean samea, mutta hyvin karbonoitu keltainen janojuoma kantaa pinnallaan kivaa pientä vaahtoa. Maultaan olut on hyvin humalainen, mutta taustalla on myös hyvä mallaspohja. Karbonaatio on kohdallaan ja olut kulahtaa kurkkuun hyvin helposti.

Olut aiheutti hämmennystä tovereiden kesken: ”Mitä olut yrittää olla?”. Onko Cool Headin Blondes Are My Weakness Golden ale, American Pale Ale vai jokin hybridi näistä kahdesta? Mikä myös lopulta oli se ”brassitwisti”, mistä tölkin kyljessä puhutaan? Kysymyksistä huolimatta olut  juotiin pois nopeasti ja syystäkin. Ruokasuositus löytyy myös tölkin kyljestä: brasilialainen lihapapupata, Feijoada.


Ulkonäkö: 7/10

Tuoksu: 14/20

Maku: 13/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 28/40

Yhteispisteet: 70/100

Identiteettiä etsimässä.


 

Malmgård Huvila Pale Ale @ Kaisla

Pitkässä lyhyesti tänään vuorossa Malmgårdin Huvila Pale Ale joka myös Pekko Pale Alena tunnetaan, koska syystä tai toisesta Kaisla pitää myyntinimikkeenä edelleen jo Huvilan brändiuudistuksen aikoihin kuopattua Pekkoa. Ehkä vanha nimi on myyvämpi, tai liitu sekä hanalogot ovat loppuneet kesken?

Pekko aikamiestuoppi

 

Punertava, utuinen ja kevyen vaahdon omaava olut uppoaa työpäivän päätteeksi minuuteissa. Helposti juotavaa janojuomaahan tämä. Jenkkihumalointi erottuu maussa edukseen ehkä jopa makeahkon maltaisuuden seasta, raskas alkuvaikutelma taittuu mukavasti sitruksisuudella. Joku tuntemani vertaisi tätä ehkä hieman vierremäiseksi, koska hapokkuutta voisi olla enemmän ja maltaan maku on voimakkaasti esillä. Kevyen katkera jälkimaku kestää pitkään mutta ei jätä suuta rutikuivaksi, hyvä juttu!

Humalointi jää hieman maltaisen tuoksun varjoon, joka on mukavaa vaihtelua APA-maailmassa. Usein voimakas jenkkihumalointi peittää kaikki maltaisuuden rippeet alleen ja oluet ratsastavat pelkällä citran voimalla suosioon.

Malmgård Huvila Pale Ale on raikas ja kevyt APA joka kelpaa varmasti myös vahvaa mallaspohjaa suosiville nautiskelijoille, koska liian vahvaa humalapommia ei tarvitse pelätä. Täytyy ottaa joskus pulloversio vertailuun.

Hanasta, Abv 4,2%

Grainfather – ekan kerran kokemuksia

Niin kuin monet muutkin kotipanijat, sorruimme mekin lopulta Grainfatherin hommaamaan. Nyt viime viikonloppuna pantiin sitten ekan kerran isin kanssa, kjeh kjeh. Ajattelin nyt, kun tapahtumat vielä tuoreessa muistissa ovat, jakaa ajatuksiani siitä millainen tuo eka kerta kerta nyt sitten oli.

 

Päätimme panomyllymme neitsytmatkalle valita arvoisensa oluen: Reittausblogin APAn – tämän oluen monestakin syystä. Ensiksikin, se on perkuleen hyvää. Se on myös reseptiltään tarpeeksi simppeli – meidän rajoitettu aivokapasiteettimme kului lähinnä uutta laitetta ihmetellessä, niin ei kaivattu mitään yllätyksellistä. Viimeinen – ja ehkä suurin – pointti oli se että olemme jo muutamaan otteeseen kyseistä olutta mäskänneet “vanhalla” tyylillämme emalikattilalla; nyt voimme kätevästi vertailla eroaako Grainfatherilla tehty olut nyansseiltaan merkittävästikin Kochstarilla tehdystä.

Olimme kyseisen laitteen omistavalta tuttavaltamme saaneet joitain kullan arvoisia vinkkejä jo ennakoon. Hankimme muun muassa Grainfatherin alustaksi halvan saunajakkaran, josta poistimme keskimmäisen laudan. Tämä siitä syystä, että suuressa viisaudessaan Grainfatherin suunnittelijat ovat sijoittaneet laitteen vikavirtakytkimen koko roskan pohjaan – kyllä, pohjaan! Kytkinhän toimii ilmeisesti niin, että mikäli laitteen lämmityselementti ylikuumenee niin tämä kytkin poksahtaa ulos ja mikäli lämmitystä haluaa jatkaa, pitää se painaa takaisin sisään. Haluaisin kurkistaa sen kaverin ajatuksenvirtaan, jonka mielestä oli hyvä idea iskeä tällainen kytkin sellaisen kompleksin pohjaan, jonka sisällä pitäisi olla 30 litraa kiehuvaa nestettä… Voi helposti tulla niin sanotusti (drummroll) kuumat paikat. Onneksi nyt patentoidulla saunajakkara-alusta-systeemillämme tulemme pääsemään kytkimeen helposti käsiksi, mikäli se joskus päättää poksahtaa. Jakkara myös nostaa grainfatherin n.40cm korkeammalle, jolloin laitteen operointikin on ergonomisempaa: win-win!

Yhteensä meillä kului mäskäykseen suurin piirtein yhtä paljon aikaa kuin vanhallakin tyylillä, mutta uskon  että muutaman panokerran jälkeen saamme optimoitua tuota prosessia ja pääsemme huomattavasti nopeampiin tuloksiin. Olihan meillä tässä hyvin paljon päänahan rapsuttelua ja ainakin yksi ihan oikea ongelmakin… Käymispyttyyn valmista tavaraa saatiin kyllä monen monta litraa enemmän kuin yleensä, mikä on aina kiva juttu 🙂

Heti vesiä lämmitellessä huomasimme, että kannattihan tuosta jokunen raha maksaa, sillä nopeastihan tuo Grainfatheri lämmitti suuremman määrän vettä, mitä yleensä käytämme, ja vielä nopeamminkin. Vautsi. Maltaat pyttyyn iskettyämme rupesimme vainoharhaistesti hikikarpalot otsalla vahtaamaan, pysyykö lämpötila tasaisena. Kyllä se pysyi – koko ajan. Ensi kerralla laitteen uskaltanee jo jättää enemmän omaan rauhaansa, itse voiden puuhastella jotain muuta siinä samalla.

Lähes kaiken fyysisen työnhän tuo laite tästä mäskäyksestä eliminoi, lukuunottamatta mäskin huuhtelua, milloin laitteen mallaspiippu joudutaan nostamaan yläasentoon. Silloin allekirjoittanut pääsi oikein kunnolla pullistelemaan lihaksiaan, meinaan oli se isollekin miehelle kahden käden homma… sen verta paljon se painoi.

Hyvää hauistreeniä: laitteen sisempi mallaspiippu märkine maltaineen piti nostaa huuhtelun ajaksi lepäämään korkealle.

Huuhtelu sujui mukavasti. Vanha mäyskäysastiamme, Kochstar, löysi uuden elämän huuhteluveden lämmitystankkina. On muuten pikkaisen helpompaa lämmittää kaikki huuhteluvesi kerralla, eikä kikkailla poikamiesboksin kahden ja kolmen litran Ikeakattiloilla…

Keittovaiheessa olimme jälleen pelonsekaisen kunnioituksen vallassa ihastellessamme Grainfatherin mahtia; 25 litraa vierrettä kiehui kuin viimeistä päivää. Vanha motonetin induktiolietemme kalpeni häpeästä nurkassa. Kun tuli viimein vierteen jäähdytyksen vuoro, pahimmat pelkomme kävivät toteen. Jo ennen mäskäyksen alkua katselimme, että mallastoimittajamme oli jauhanut maltaat erittäin hienoiksi – nämä ohranpilkkeen perkeleet sitten olivat ottaneet ja tukkineet uuden lelumme pumpun suodattimen. Onneksi panomies ei hätäänny! Nopeasti viritimme vanhan kunnon kuparisen immersiolauhduttimemme mukaan soppaan ja sen avulla saimme parissakymmenessä minuutissa vierteen hiivauslämpöiseksi. Laitteen pesun jälkeen pumppu onneksi pelitti jälleen kunnolla. Ensi kerralla täytyy erikseen pyytää maltaille hieman karkeampi jauhatus.

Loppujen lopuksi pääsimme hyvin lähelle suunniteltua ominaispainoa, vaikka olimmekin skaalanneet reseptiä ylöspäin (ei olla ennen tehty). Grainfatherilla mäskätessä tuntuisi ainakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen olevan hieman tehokkaampi saanto. Ainakin me saimme nyt maltaiden määrään suhteutettuna enemmän sokereita irti kuin “vanhalla” methodillamme. Noh, muutamien viikkojen päästä päästään sitten kippistelemään tämän panon tuotoksilla.

 

 

 

Historiaa: American Pale Ale vol. I

Emalikattila, ja motonetin induktioliesi.

Emalikattila, ja motonetin induktioliesi.

Otimme viime syksynä ensiaskeleemme kohti laadukkaamman(?) kotioluen tekemistä ja päätimme suorittaa ensimmäisen kotimäskäyksemme. Aikaisemmin olimme muutamaan otteeseen uutteesta valmistaneet olutsatseja. Inspiraationa ja reseptinä käytimme Reittausblogin APA:a, minimaalisesti muokaten. Apuna prosessissa meillä oli Brewers Friend -softa, josta vakoilimme muun muassa tarvittavia lämpötiloja.

Alkuun lämmitimme hienossa emalikattilassamme 12 litraa vettä 72 asteiseksi. Vesi lämmitetään mäskäyslämpötilaa korkeammaksi, koska itse maltaat ovat huoneenlämpöisiä ja näin ollen viilentävät seosta. Heitettyämme maltaat veteen, seoksen lämpötila olikin toivottu 67c. Mäski sekoitettiin huolellisesti ja annettiin rauhassa hengailla levyllä 90 minuuttia. Meillä oli digitaalinen lämpömittari, jonka avulla monitoroimme, että mäskin lämpötila pysyy hyväksyttävissä spekseissä (olimme iloisia kun lämpötila pysyi välillä 66-68, tuosta jos kuumemmaksi menee, niin on paha).

Kun mäskäys oli noin puolessa välissä aloimme lämmittämään huuhteluvettä. Lämmitimme pienemmällä kattilalla useampaan otteeseen 12 litraa huuhteluvettä ja kikkailimme niin, että huuhteluvesi oli noin 80 -asteista, kun mäski piti huuhdella.

Hiivaus n. 20-asteiseen hyvin ilmattuun vierteeseen. Käyminen 2 vkoa, jonka jälkeen kuivahumalointi 5 vrk. Pullotukseen jälkikäymissokeria 6g/litra.

Koko prosessiin porukallamme upposi, kaikki säätäminen mukaanlukien, noin 7 tuntia. Suuri osa ajasta meni luonnollisesti odotellessa lämpötilojen nousuja ja laskuja. Kun olut oli porissut pari viikkoa lisäsimme humalasukassa sekaan vielä 15g Amarillo- ja 15g Cascade-humalaa. Annoimme Apan marinoitua vielä 5 vuorokautta, jonka jälkeen pullotimme oluen. Muutaman viikon pullossa kypsyttyään olut oli valmista ja oikein, oikein maukasta.

Reseptistä kaikki kunnia Reittausblogille: http://www.reittausblogi.info/2014/05/resepti-reittausblogin-apa.html