Ruosniemen panimo – Olutparoni @Varusteleka

img-20161112-wa00051

Olutparoni 6,1%

Viime lauantaina toverit päätyivät Varustelekan Sotimaan Ruosniemen panimon maistelutilaisuuteen. Maistelu oli mielenkiintoinen katsaus panimon menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Tapahtuman jälkeen päätimme jatkaa vielä hetken Sotimassa ja silmään pistikin esitelmää pitäneen panimon portteri, Olutparoni. Hintaa pullolla oli huimat 3 euroa, mikä helpotti kummasti ostopäätöstä. Olutparonia ei myöskään löydy muualta kuin Varustelekan baarista!

Vaahto on pitsinen ja paronin väri on musta kuin mieli. Portteriksi erittäin aromikas, tuoksuna yllättävän voimakas havu sekä suklaa ja kahvi. Maku on paahteinen, jälkimaussa hiukan suklaata, katkeruutta ja savua. Paroni oli hiukan laiha, pieni lisäsiirappisuus olisi auttanut. Paljon parempi juoda hiukan lämmenneenä.

Tovereita yllätti tämän portterin stouttimaisuus. Kaikki kuitenkin nauttivat ja joisivat mielellään tätä uudestaan. Ruokasuosituksena raskaat jälkiruoat. Joulupiparit, joita Sotimassa oli joka pöydässä, maistuivat olutparonin kanssa myös erittäin hyvin!

Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 15/20

Maku: 14/20

Suutuntuma: 5/10

Kokonaisuus: 29/40

Arvosana: 71/100

SUOSITTELEN

Toveri Japanissa

Olipa Toveri joka piipahti työn ohessa maapallon toisella puolella, Iskikawan prefektuurissa ja siellä Kanazawan pienessä (n.500.000 asukasta) kaupungissa.

Kävin siis Japanissa viikon työmatkalla ja jo etukäteen vähän pohdin mitä maalla olisi tarjota pienpanimoiden suhteen, Japanistahan ei paljon oluista kuulu tänne päin.

Kanazawassa oli jo etukäteen katsottuna Oriental brewingin pienpanimo jota mieleni teki käydä testaamassa, mutta ikävä kyllä kaupungin kartan epäselvyydet, sijainti hotellista ja vähäinen vapaa-aika tekivät vierailusta mahdotonta. Parhaimmillaan pääsin Oriental brewingistä 20 metrin päähän kun viimeisenä päivänä turistikierroksen päätteeksi näin panimon ja sitten pitikin nousta taksiin jotta ehtii Osakan junaan.

Pienpanimovierailu meni siis mönkään, mutta onneksi löysin paikallisesta kaupasta kolmen Kanazawalaisen pienpanimo-oluen paketin, jonka mukanani toin suomeen. Kanazawa Hyakymangoku Beer käsittää kolme tölkkiä olutta, jotka makunsa mukaan (tämä toveri ei saanut selvää mitä tölkissä lukee) ovat: Pale lager, Pale ale ja Stout.

joonajapani2

Vasemmalta oikealle: Pale lager, Pale ale ja Stout

Mikään näistä kolmesta oluesta ei niin eronnut geneerisestä tyylistään että niistä olisi pitkälti kannattanut kertoa, mutta pale ale oli raikas ja runsaasti humaloitu ale, pale lager maistui pitkälti Stadin panimon american lagerilta ja Stoutti oli suhteellisen mitäänsanomaton paahteinen olut jossa lievästi maistui mallas.

Pientä pettymystä oli havaittavissa muista tovereista jotka tuliaisoluita maistoivat, mutta on pidettävä mielessä että Japani ei itsessään ole erityisen tunnettu olutmaa. Maistoin kyllä paikan päällä lähes kaikkia kaupasta löytyviä peruslagereita (oli kiriniä, Asahia ja Umamiolutta) vain todetakseni että eivät paikalliset oluet kovin eroa pohjoismaalaisista nelosoluista (paikallinen alkoholiprosentti meni pitkälti 5,6% paikkeilla). Tarjolla oli toki sakella höystettyjä “olutmixejä” mutta nämä jääköön huomioon ottamatta ja pienpanimoiden oluet loistivat poissaolollaan.

joonajapani1

Erikoisimpia löytöjä kaupasta: Umamin makuinen olut

Voisin tiivistää Kanazawan olutkulttuurin olevan perusoluiltaan pitkälti Eurooppalaisella tasolla, mutta pienpanimot odottavat vielä läpimurtoaan nousevan auringon maassa.

-Joona

Panimo Hiisi – Kyyttö

20161030_1434421

Lähdin ensimmäistä kertaa kokeilemaan milk stoutia ja alkujärkytyksen jälkeen koin mukavan yllätyksen Hiiden Kyytössä. Tumman ja voimakasvaahtoisen stoutin tuoksu oli mielestäni kovin outo ja tunkkainen. Kenties juuri lakujuuren aromi hämmensi minua.

Maistettuani kyyttöä helpotus iski ja lakujuuren maku miellytti. Olisin odottanut enemmän runkoa eikä jälkimakua jäänyt kielelle, mutta kaiken kaikkiaan kyyttö oli maittavaa! Kyyttö toimisi mainiosti suklaisen jälkiruoan toverina.

Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 7/20

Maku: 15/20

Suutuntuma: 6/10

Kokonaisuus: 30/40

Arvosana: 67/100

IHAN HYVÄÄ

Mäskileipä

Osallistuttuani toverien panohommiin jo useampaan otteeseen olen yrittänyt keksiä, miten oluen panemisen sivutuotteita, etenkin mallasmäskiä, saisi vielä hyötykäytettyä. Yksi parhaista tavoista mielestäni on mallasmäskin käyttö leivonnassa.
Käytin reseptissä omasta Apastamme ylijäänyttä mallasmäskiä (85,5% Viking Pale Ale, 14,5% Caraplus10), joka oli ollut hiukan hienompaa kuin olimme toivoneet. Leivontaan se kuitenkin soveltui erittäin hyvin. Kuivatin mallasmäskiä ohuena kerroksena matalalämpöisessä (alle 100 °C) uunissa, välillä sekoittaen, jolloin se sai leseen tai rouheen kaltaisen rakenteen. Näin se toimii erityisen hyvin leipä- ja sämpylätaikinoissa. Kostea mallasmäskikin toimisi; pitää vain kompensoida muilla kuivilla aineilla.


~15 sämpylää tai ~3 leipää
Leipäjuuri:
10g kuivahiivaa (tuplamäärä tuoreella hiivalla)
5dl/500g kylmää vettä
7,5dl/500g vehnäjauhoja
– Sekoita ainekset, anna hiivan kasvaa huoneenlämmössä tunnin tai pari. Siirrä jääkaappiin yöksi (säilö juuri astiassa jossa on tarpeeksi tilaa, jotta se ei nouse yli).


Leipätaikina:
leipäjuuri
4dl/400g vettä
26g suolaa (n. prosentti koko taikinan painosta)
2dl pellavansiemeniä
n. 2dl kuivattua mäskiä (lisää ihmeessä lisää mäskiä jos haluat rouheisemman lopputuloksen!)
2dl/110g ruisjauhoja
n. 15dl/975g vehnäjauhoja
– Sekoita kaikki ainekset, paitsi vehnäjauhot kulhossa. Lisää vehnäjauhoja 1 dl kerrallaan, tarkkaillen taikinan koostumusta. Kun leipätaikina juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista, ala vaivaamaan sitä, lisäten jauhoa tarpeen mukaan. Vaivaa taikinaa ainakin 5 minuuttia, jotta siihen muodostuu sitkoa. Nostata taikinaa muutama tunti, kunnes taikina on noussut vähintään kaksinkertaiseksi.


Sämpylät: Esilämmitä uuni 250 °C asteeseen. Levitä noussut taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle. Levitä jauhoja myös taikinan päälle. Leikkaa taikinasta siistejä neliöitä ja siirrä ne uunipellille. Ripottele hiukan vettä pellille ja paista sämpylöitä uunissa 10 minuttia. Laske uunin lämpötila 180 °C asteeseen ja paista vielä 20 minuuttia. Ota sämpylät huoneenlämpöön jäähtymään. Parhaiten sämpylöiden kypsyyden huomaa kullanruskeasta pinnasta ja pohjasta.
Vuokaleivät: Skippaa taikinan nostatusvaihe, jos valmistat vuokaleipiä. Jaa leipätaikina kolmeen osaan ja jauhota ne joka puolelta. Siirrä taikinat kulhoihin ja nostata vähintään tunti, tai kunnes taikinat ovat kaksinkertaisuneet. Esilämmitä uuni 250 °C asteeseen. Kumoa leivät uunipellille, ripottele hiukan vettä ja siirrä heti uuniin. Paista 10 minuuttia ja laske uunin lämpötila 180 °C asteeseen. Paista leipiä vielä 30 minuuttia. Ota leivät huoneenlämpöön jäähtymään.

Toivottavasti maistuu, palataan asiaan tulevissa postauksissa!

Olut Expo 2016

Taas on se aika vuodesta kun on suunta otettava kohti Ruoholahtea ja ennen kaikkea Kaapelitehtaalle – onhan se jälleen kuitenkin Olut Expon aika! Toverit olivat näytillä neljän miehen voimin ja erilaisia oluita tuli makusteltua yli 30 kipaletta. Tapahtumasta jäi päällisin puolin positiivinen fiilis – pari asiaa kuitenkin vähän kaiveli ja ne voisi raivata tästä heti aluksi pois sydämeltä:

Henkilökohtaisesti itselläni suurimman kuplan otsaan aiheutti finanssipuoli.  Pääsimme paikalle lauantaina, jolloin sisään pääsi huokeaan 16€:n hintaan. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että tuo sisälsi narikan ja maistelutuopin (käytön). Yleensä tämän kaltaisissa tapahtumissa on ollut optiona ottaa maistelulasi mukaan matkamuistoksi tai palauttaa se panttia vastaan. Pahimmat pelkoni alkoivat juosta villinä, kun huomasin ettei lasissa ollut tapahtuman custom-printtiä. Silti meille tuli yllätyksenä tapahtumasta poistuessamme, kun portsari kehotti jättämään lasit pöydälle. Harmitti. Vaikka oluetkaan eivät olleet huokeimmasta päästä, on se meille kuitenkin ihan OK, sillä näin katetta oluesta päätyy panimoille oletettavasti paljon vähemmän lyhennettynä kuin muita myyntikanavia pitkin.

Toinen asia mikä vähän korvensi, oli maksullinen vesi. Hohhoijaa. Vielä imelämpäähän tästä teki pari viikkoa sitten lukemani haastettelu JaskanKaljat -sivustolla:

 

7.    Kaikkein polttavin kysymys oluttapahtumalle eli mites vesi?
OlutExpo tapahtumana eroaa kilpailijoistaan siinä että me otamme asiakkaiden veden tarpeen vakavissamme, ja myöskin haluamme että asia hoidetaan tapahtuman arvolle sopivalla tavalla. Messualueelle rakennetaan jälleen vedenmyynti piste, josta asiakkaat voivat ostaa erittäin edulliseen hintaan hiilihapotonta vettä 0,5 litran kierrekorkillisissa muovipulloissa. ”  Jaskankaljat.blogspot.fi 12.10.2016

 

Äkkiseltään tulee mieleen seuraavat kilpailevat tapahtumat, jotka ilmeisesti ilmaisella vedenjakelullaan eivät ota asiakkaidensa vedentarvetta vakavasti: Suuret oluet pienet panimot, Craftbeer Helsinki, Helsinki beer festival, sekä OtaOlut.  Kahden euron litrahinta vedelle Suomessa on kyllä kieltämättä erittäin edullinen – eihän bensakaan maksa kuin rapiat 1,40€/l. Rohkeimpien kävijöiden tosin havaitsin harrastavan saniteettitiloissa vastuutonta toimintaa ja juovan hanasta – herranjestas!

expohuumaaNo jos nyt on vuodatettu tarpeeksi, niin keskitytäänpä seuraavaksi sitten niihin kivempiin asioihin. Saavuimme Expoon heti klo 14 jälkeen ja tällöin sali oli vielä suht kirkas ja hiljainen – saimme rauhassa kierrellä ja ihmetellä kojuja ja tarjontaa. Kojutarjonta oli kerrassaan kattava: oluita, viskejä, ruokaa yhteensä 43 eri tahon toimesta.

Heti ensimmäisenä suuntasin Hiisi -panimon tiskille, sillä halusin ehdottomasti testata sosiaalisesta mediasta Hiisin markkinointitiimin minut oivasti tavoittaneen Ikiiurso -oluen. Imperial stoutin, josta puhuttiin panimon aikaisemman möhkäleen Iku-Turson isoveljenä. Tässä vaiheessa Expossa oli vielä sen verta hiljaista, että kerkesin muutaman sanasen vaihtaa tiskin takana vaikuttavan Hiisiläisen kanssa. Tämä kertoi Ikiiurson reseptin olevan sama, kuin pikkuveljellä, mutta sekä maltaan että humalan määrä oli vain nöyrästi tuplattu. Huhhuh. Olihan se aivan jäätävän hyvä olut, ja siitä piti heti paikanpäältä kirjoitella ensivaikutelmat. Loppujen lopuksi valitsimme Urson konsenssuksessa parhaaksi tällä reissulla maistamaksemme olueksi. Ikiiurso on niin ku sellainen Imperial stoutti, että kun se tulee huoneeseen, niin kaikki muut stoutit on ihan hiljaa.

Tapahtuman päälavalla tuntui olevan lähes koko ajan häppeninkiä: haastatteluja ja smalltalkkia oluesta. Emme juurikaan seuranneet mitä siellä tapahtui, ennenkuin sydämiämme lähellä oleva kotioluen valmistus -demoaminen alkoi. Miesjoukko valmisti 50 -litraisella Braumeisterilla Vermont IPAa, joka saatiin asianmukaisen sameaksi lisäämällä sinne parisataa grammaa vehnäjauhoja – ovelaa!

 

keskusteluu

Keskustelua päälavalla

Kotipanimolaitteistoa

Kotipanimolaitteistoa

 

 

 

 

ftlzrd

Fat Lizardin päheä Chervoletti

 

 

Ihmisvilinää illemmalla

Ihmisvilinää illemmalla


 

Lopuksi heitetään kokoelma tovereiden mieleenpainuvimmista oluista:

 

Joona:

Prykmestar Talvibock

Prykmestarin oluet harvoin aiheuttavat pettymyksiä ja tämä pätee jälleen. Talvibockissa vahva mallasrunko ja ruohoinen humalointi tekevät oluesta mainion juotavan kylmenevään syksyyn. Tuplabockin vahvuuskaan (9,2%) ei maistu läpi vaan lähinnä lämmittää mukavasti. Ehdoton ykkösolueni exposta.

Vallilan panimo Orion hemp ale

Vallilan panimosta on tulossa uusi lempparini pääkaupunkiseudulta. Ensimmäisiin heidän oluisiinsa törmäsin kesällä craft beer helsingissä ja siitä lähtien olen pitänyt tarkkaan silmällä mitä uutta heiltä on tarjottavana. Orion hemp ale on nimensä mukaisesti olut joka on maustettu hampulla ja maku onkin sangen yrttinen.
Törmäsin tähän ensimmäistä kertaa jo Ota oluessa jossa oluet oli pienissä määrin ensiesittelyssä ja tykästyin välittömästi. 5,5% pale ale on yrttisyydestään huolimatta sangen raikasta ja helposti juotavaa olutta jota varmasti tulee löytymään lasista kun säät taas lämpenevät.

Mikko:

Omaan tuoppiini päätyivät Rodenbach Alexander, Pohjalalta Öö/Topeltnelson/Odravein Bourbon BA/Pime Öö, Sori Conca d’Oro ja tietenkin Plevnan Siperia.

Panimoista suosin Pohjalaa, jolta en ole vielä huonoa olutta saanut. Hinnasto heillä oli myös maistelun kannalta kohdallaan koska lähes kaikki prosentista riippumatta maksoi sen 2-4 euroa. Riistoa ei havaittu. Viro on kyllä vahva olutmaa ja lähiaikoina täytynee suunnitella reissu lahden toiselle puolelle pienpanimoita silmällä pitäen.

Mieleenpainuvin olut oli ehdottomasti Juhan ostama Hiisi Iki Urso joka yllätti todella positiivisesti. Kakkospaikan jakoivat Alexander Rodenbach ja Sorin rajoitettu satsi Conca d’Oroa joka vaikutti maistuvan muillekkin.

Mikke:
Hopping Brewstersin Rurik – Erittäin hapokas ja yrttinen gruit, mutta raikas ja maukas samalla. Löytyisipä enemmän tarjontaa tällä saralla.
Maistoin myös saman panimon Gruit Pale Alea, Witch Dancea, joka ei vakuuttanut.
Radbrewin Wasteland: Oasis – Raikas Hefeweizen. Puhdas ja miellyttävän kevyt.
Maistilan panimon Brett Sonja – Maukas double amber, jonka valmistuksessa on käytetty brettiä, eli “villihiivaa”.

Ruokatarjontana oli tarpeeksi monipuolista pubiruokaa, festivaalihinnoin tosin. Pidin siitä että panimoravintolat myivät ruokaa eikä joku satunnainen catering yritys.
Il Birrificion pork belly pikkelidaikonsalaatilla oli erittäin maukasta.

 

Panimo Hiisi – Ikiiurso @ Olut Expo 2016

Ensipuraisu Olut Expon tarjontaan: jo aiemmin mielenkiintoni herättäneen Iku-Turson isoveli. Huhhuh. Hiisin kokeilla lyhyen juttutuokion jälkeen selvisi, että tämän mäskäyksestä on mallasta käytetty 1:2! Humalaakin löytyy tursoon nähden kuulemma kaksin kerroin.

Tuoksussa potkii vihaisen muulin lailla voimakas humala ja tukeva mallaspohja. Maultaan siirappisen maltainen, ERITTÄIN vahva. Liekö tuju humalointi, gargantuaaninen maku, vai ihan oluen omat semiapostoliset 11 tilavuusprosenttia alkoholia, mutta jo muutaman siemauksen jälkeen pyörii sukat jalassa. Todella vaikuttava imperial stoutti!

Berlin & International Beer Festival 2016

“Meni jo”, niin sanotusti. Saamattomuutta on nautittu jo useita viikkoja, mutta vihdoin tuli aloitettu Berliinin reissusta kirjoittaminen.

Edit: Tämän kohdan jälkeen kului taas kuukausi, hyvin meni.

Pohdittiin kesällä sopivaa kohdetta olutmatkaa varten, ja päädyttiin valitsemaan Saksa. Alunperin tarkoitus oli ottaa lennot Frankfurtiin, josta junalla jonnekkin Bambergin alueelle. Sieltä olisi löytynyt Bamberg Brewery Trail, jonka varrella makaa 13 panimoa 32 kilometrin matkalla. Idea syntyi kun keskustelimme ohimennen Bryggerin panimomestarin kanssa, ja hän näytti kartasta paikan. Kyseistä polkua oli tarkoitus taittaa tsygällä. Vinkkinä kiinnostuneille.

Oltiin kuitenkin laiskoja, ja otettiin suora lento Berliinin kun kuultiin että Internation Beer Festivalikin oli juuri alkamassa. Tässä kohtaa kahden seuraan liittyi kolmas.

 

beerfestivalmukit

Berlin International Beer Festival

Aloitetaan sillä, että jos etsii paljon hyvin erilaisia makunautintoja, eivät nämä festarit ole oikea paikka. Tämä lienee itsestäänselvyys, koska festivaaleilla juhlistetaan nimenomaan olutta, ei Craft Beer kulttuuria. Meille tuli silti hienoisena yllätyksenä kuinka samankaltaista olutta kaikkialla oli tarjolla, ottaen huomioon että festivaaleilla on yli 300 panimoa noin 80 eri maasta, ja 2000+ uniikkia olutta.

Olisihan se tosin pitänyt ymmärtää. Jokaisena vuonna juhlilla on oma teemansa, ja tänä vuonna se oli 500 vuotta puhtauslakia. Oltiin siis Saksalaisen osaamisen ytimessä.

 

beermuseum

 

Hieman erikoisempaa ja Belgialaista olutta toki sai noin puolesta välistä matkaa, mutta saavuttuamme alueelle ei sitä oikeastaan enää edes kaivannut. Hyvä sää ja 2,2km matkalle Strausberger Platzin ja Frankfurter Torin välille järjestetty olutpuutarha pisti janottamaan.

Ostimme infosta paketin johon kuului 2dl tuoppi (eka kuva), alueen “kartta” ja kaulanauha johon tuopin sai tyhjänä roikkumaan. Ei paljon roikkunut. Hauska idea josta jäi myös oiva matkamuisto. Karttaan oli läntätty katu ja 300 panimon logoa suurinpiirtein niille holleille, josta koju löytyi.

Kolmannen näkemämme kojun kohdalla tuopeista löytyy Weihenstephanerin panimon festivaaleille tekemää olutta. Ihan hyvää, mutta olisi pitänyt napata joku perinteisistä. Käveltiin oikeastaan kyseisen kojun ohi kertaalleen, mutta päätettiin palata. Kuva liittyy, siinä myyjä.

 

dsc_0070

 

Kojuja ympäröivä kävelykatu oli rakennusten lähettyvillä, kun taas nurmialueet keskemällä oli päällystetty penkeillä, pöydillä, wc-tiloilla ja toisinaan pienillä esiintymislavoilla. Livemusiikkia kuului missä tahansa sitten kävelikin.

 

beermusic

 

Ruokatarjontaa toki riitti, mutta erityisen monipuolista se ei nähdäksemme ollut. Tarjolla oli perinteisesti makkaroita, pretzeliä, leipää ym. Saksalaisia herkkuja. Hinta oli hieman hilattu ylös, mutta näinhän se aina festareilla. Hinta ei silti päätä huimannut, 3-5 euroa välipalasta. Kuvaa safkasta ei valitettavasti ole, mutta tässä pari astiaa.

 

festivaltankki

Lisäilen postauksen loppuun gallerian jossa jokunen kuva lisää festivaaleilta.

Hofbräu Berlin

Hofbräu lienee olutmatkaajan pakollinen kokemus, ellei sitten ole saanut tarpeekseen saleista jollain bavarian reissulla.

Tilatkaa ruokaa ja litran tuoppi. Ei lisättävää.

 

HofbrauBerlin

 

Berliner Marcus Bräu

Miltä kuulostaisi metrin pilsneri? No tältä se joka tapauksessa näyttää.

Marcus Bräusta ei ole paljoa sanottavaa. Talon oma pilssi maistui reilun metrin verran, eikä hinta vienyt konkurssiin. Harmillista että kolmas variaatio oli päässyt loppumaan.

 

dsc_0151

 

Brauhaus Lemke

Lemke oli meikäläisen suosikkipaikkoja, koska sen oma tarjonta oli erikoisinta mitä satuttiin löytämään ja paikka oli muutenkin viihtyisästi junaradan alapuolella.

Maistelulautanen maksoi kympin ja sisälsi lähes koko heidän oman tuotantonsa. Olutta sai ostettua myös mukaan vietäväksi, olikohan 3 euroa pullollinen perus IPA.

Kannattaa käydä ainakin tuo maistelusetti lävitse, ei joutunut pettymään.

 

dsc_0144

 

Ständige Vertretung

Kylän punaisin ravintola. Raflaketjun logossa pönöttää musta pöllö, ja kölschiä tarjoillaan pieneen lasin kunnes lasinalunen lepää päällä.

Kokemisen arvoinen mesta sijaitsee joen varrella, joten olutta tai ruokaa voi nauttia myös kivasti terassilla. Hintoja toki nostaa hieman sijainti, mutta ei kovinkaan paljoa. Täällä nautimme ekat oluet Berlinissä, hotelli kun oli suhteellisen lähistöllä.

 

dsc_0058

 

Gaffel Haus Berlin

Harvoja paikkoja Berliinistä joista saa ehtaa tuoretta kölschiä. Perus puunvärinen sisustus ja tyhjähkö tila ei herättänyt oikeastaan kummoisia tunnelmia, mutta jos matkalainen tahtoo maistaa eron oikeasti tuoreen kölschin ja perustavaran välillä, käväiskää vaikkapa täällä ja marssikaa sen jälkeen Ständige Vertretungiin nauttimaan “samaa” juomaa. Eron tosiaankin huomaa, emme olisi uskoneet.

 

kolsch

 

The Pier

Ainoa varsinainen craft beer henkinen paikka jossa pistäydyimme. Tulimme myöhään illasta ja paikalla oli meidän lisäksemme yksi asiakas. Olivat kai muutenkin sulkemassa piakkoin. Pari ehtii kuitenkin aina tarjoilla.

 

thepier1

Pubi oli rakenneltu Coney Island mielessä. Sisustus oli vaatimaton, viitisen korkeaa pöytää jakkaroilla ja pari muovista neljän hengen pöytää seinustalla lähellä sisäänkäyntiä. Palvelu oli ystävällistä, ja ainakin Delirium Nocturnum ja Oh, Du Mein Josef maistuivat.

Hipsterin suosikki varmasti, vaikka paikka sijaitsikin jonkin sortin yritysryppään keskellä.

 

Eschenbräu

 

eschenbrau1

 

Jos etsii sitä huoletonta olutpuutarhaa, jossa ei haise raha ja massatuotanto niin tässä paikka. Eschenbräu valmistaa omat juomansa, joista jokainen oli erinomaisen makuista, hic!

Kerrostaloyhtiön keskellä ja kellarissa sijaitseva rauhallinen alue lienee myös paikallisten suosikkeja, eikä yhtään ihme. Tätä kaivattaisiin myös Suomessa. Tarjoilu toimi pöytiin ja olut oli muutaman euron kipale, sekä varmasti paikallista. Vaikka lontoon haastamisessa olikin hieman toivomisen varaa niin palvelu oli erittäin ystävällistä ja nopeaa.

Joitain puutarhapöytiä oli jopa varattu ilmeisesti illallista varten suuremmalle seurueelle, mutta tilaa kyllä riitti. Arviolta ainakin 20kpl 6-8 hengen pöytiä vyötärön koosta riippuen. Meitä oli kolme.

Hopfen & Malz ei ole kaukana täältä, joten mukava paikka pistäytyä matkalla.

 

 

Hopfen & Malz

 

hopfen1

 

Viimeisenä iltana täytyi käväistä kaikkien suosittelemassa puodissa. Hopfen & Malzissa meininki oli suorastaan anarkistista, myyjä totesi että jos janottaa niin korkatkaa olut. Pullon sai tyhjentää kaupan ulkopuolella lavoilla istuen, ja maksu tapahtui samalla kun valitsimme mitä lähtee mukaan. Kiva että luottoa löytyi.

Valikoima keskittyi pääasiallisesti Saksalaisiin ja Belgialaisiin oluihin, joiden keskihinta oli sitä 3 euron luokkaa.  Belgialaiset olivat tietenkin vähän kalliimpia, mutta eipä haitannut muutamaa euroa maksaa uudesta satsista Brugse Zottia. Puolen litran pullo märzeniä irtosi alle kahden euron.

Tehkää itsellenne palvelus, ja hakekaa täältä pari matkatuliaista. Pakatkaa huolella sillä itsellä hajosi pari pulloa ruumassa pehmusteista ja kovasta matkalaukusta riippumatta.

 

Kuvat galleriassa

 

Grainfather – ekan kerran kokemuksia

Niin kuin monet muutkin kotipanijat, sorruimme mekin lopulta Grainfatherin hommaamaan. Nyt viime viikonloppuna pantiin sitten ekan kerran isin kanssa, kjeh kjeh. Ajattelin nyt, kun tapahtumat vielä tuoreessa muistissa ovat, jakaa ajatuksiani siitä millainen tuo eka kerta kerta nyt sitten oli.

 

Päätimme panomyllymme neitsytmatkalle valita arvoisensa oluen: Reittausblogin APAn – tämän oluen monestakin syystä. Ensiksikin, se on perkuleen hyvää. Se on myös reseptiltään tarpeeksi simppeli – meidän rajoitettu aivokapasiteettimme kului lähinnä uutta laitetta ihmetellessä, niin ei kaivattu mitään yllätyksellistä. Viimeinen – ja ehkä suurin – pointti oli se että olemme jo muutamaan otteeseen kyseistä olutta mäskänneet “vanhalla” tyylillämme emalikattilalla; nyt voimme kätevästi vertailla eroaako Grainfatherilla tehty olut nyansseiltaan merkittävästikin Kochstarilla tehdystä.

Olimme kyseisen laitteen omistavalta tuttavaltamme saaneet joitain kullan arvoisia vinkkejä jo ennakoon. Hankimme muun muassa Grainfatherin alustaksi halvan saunajakkaran, josta poistimme keskimmäisen laudan. Tämä siitä syystä, että suuressa viisaudessaan Grainfatherin suunnittelijat ovat sijoittaneet laitteen vikavirtakytkimen koko roskan pohjaan – kyllä, pohjaan! Kytkinhän toimii ilmeisesti niin, että mikäli laitteen lämmityselementti ylikuumenee niin tämä kytkin poksahtaa ulos ja mikäli lämmitystä haluaa jatkaa, pitää se painaa takaisin sisään. Haluaisin kurkistaa sen kaverin ajatuksenvirtaan, jonka mielestä oli hyvä idea iskeä tällainen kytkin sellaisen kompleksin pohjaan, jonka sisällä pitäisi olla 30 litraa kiehuvaa nestettä… Voi helposti tulla niin sanotusti (drummroll) kuumat paikat. Onneksi nyt patentoidulla saunajakkara-alusta-systeemillämme tulemme pääsemään kytkimeen helposti käsiksi, mikäli se joskus päättää poksahtaa. Jakkara myös nostaa grainfatherin n.40cm korkeammalle, jolloin laitteen operointikin on ergonomisempaa: win-win!

Yhteensä meillä kului mäskäykseen suurin piirtein yhtä paljon aikaa kuin vanhallakin tyylillä, mutta uskon  että muutaman panokerran jälkeen saamme optimoitua tuota prosessia ja pääsemme huomattavasti nopeampiin tuloksiin. Olihan meillä tässä hyvin paljon päänahan rapsuttelua ja ainakin yksi ihan oikea ongelmakin… Käymispyttyyn valmista tavaraa saatiin kyllä monen monta litraa enemmän kuin yleensä, mikä on aina kiva juttu 🙂

Heti vesiä lämmitellessä huomasimme, että kannattihan tuosta jokunen raha maksaa, sillä nopeastihan tuo Grainfatheri lämmitti suuremman määrän vettä, mitä yleensä käytämme, ja vielä nopeamminkin. Vautsi. Maltaat pyttyyn iskettyämme rupesimme vainoharhaistesti hikikarpalot otsalla vahtaamaan, pysyykö lämpötila tasaisena. Kyllä se pysyi – koko ajan. Ensi kerralla laitteen uskaltanee jo jättää enemmän omaan rauhaansa, itse voiden puuhastella jotain muuta siinä samalla.

Lähes kaiken fyysisen työnhän tuo laite tästä mäskäyksestä eliminoi, lukuunottamatta mäskin huuhtelua, milloin laitteen mallaspiippu joudutaan nostamaan yläasentoon. Silloin allekirjoittanut pääsi oikein kunnolla pullistelemaan lihaksiaan, meinaan oli se isollekin miehelle kahden käden homma… sen verta paljon se painoi.

Hyvää hauistreeniä: laitteen sisempi mallaspiippu märkine maltaineen piti nostaa huuhtelun ajaksi lepäämään korkealle.

Huuhtelu sujui mukavasti. Vanha mäyskäysastiamme, Kochstar, löysi uuden elämän huuhteluveden lämmitystankkina. On muuten pikkaisen helpompaa lämmittää kaikki huuhteluvesi kerralla, eikä kikkailla poikamiesboksin kahden ja kolmen litran Ikeakattiloilla…

Keittovaiheessa olimme jälleen pelonsekaisen kunnioituksen vallassa ihastellessamme Grainfatherin mahtia; 25 litraa vierrettä kiehui kuin viimeistä päivää. Vanha motonetin induktiolietemme kalpeni häpeästä nurkassa. Kun tuli viimein vierteen jäähdytyksen vuoro, pahimmat pelkomme kävivät toteen. Jo ennen mäskäyksen alkua katselimme, että mallastoimittajamme oli jauhanut maltaat erittäin hienoiksi – nämä ohranpilkkeen perkeleet sitten olivat ottaneet ja tukkineet uuden lelumme pumpun suodattimen. Onneksi panomies ei hätäänny! Nopeasti viritimme vanhan kunnon kuparisen immersiolauhduttimemme mukaan soppaan ja sen avulla saimme parissakymmenessä minuutissa vierteen hiivauslämpöiseksi. Laitteen pesun jälkeen pumppu onneksi pelitti jälleen kunnolla. Ensi kerralla täytyy erikseen pyytää maltaille hieman karkeampi jauhatus.

Loppujen lopuksi pääsimme hyvin lähelle suunniteltua ominaispainoa, vaikka olimmekin skaalanneet reseptiä ylöspäin (ei olla ennen tehty). Grainfatherilla mäskätessä tuntuisi ainakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen olevan hieman tehokkaampi saanto. Ainakin me saimme nyt maltaiden määrään suhteutettuna enemmän sokereita irti kuin “vanhalla” methodillamme. Noh, muutamien viikkojen päästä päästään sitten kippistelemään tämän panon tuotoksilla.

 

 

 

Panimo Hiisi – Ruisperkele

ruisperkelee

Hiisi on mielenkiintoinen panimo, jolta on jo monen monta olutta tullut testattua – niistä suurin osa hyviksi todettuja. Nyt alkon hyllyltä suoraan sieluuni tuijotti ite perkele. Ruisperkele. Rukiinen extra IPA.  Kuulostaa kelvolliselta, pakkohan tämä on testata.

Perkele näyttäytyy tuopissa meripihkamaisen oranssihtavana, jokseenkin kuplivana, kevyellä vaalealla vaahdolla varutettuna. Täytyy sanoa, että väri tuli yllätyksenä, odotin jotain tummempaa. Tuoksussa pistää hiilihangon lailla voimakas katkerohumala ja maltaisuus. Sitruunaa ja havuja. Omiin mieltymyksiini tuoksu on aika kohdillaan, toivotaan että maku jatkaa samaa linjaa.

Maultaan DIPAmaisen makeahko, rukiin huomaa mausta hyvin ja se mukavasti taittaa maltaan makeutta. Katkeroa muuten löytyy! Panimon sivut ilmoittavat katkeruudeksi 95 IBUA mitä en epäile hetkeäkään. Oluen maku pyörii suussa pitkään, muistuttaen ajoittain etäisesti tropiikin hedelmää. Kieli jää vihaisen humaloinnin jäljiltä kyllä mukavan kuivaksi huikan jälkeen – toimii meikälle oikein hyvin!

Ruisperkele – ei nimi olutta pahenna! Varmasti tulee nautittua toistekin.

Ayinger – Oktoberfest fest-Märzen @Oktoberfest Redarissa

Vastikään Länsi-Vantaan sydämessä remontoitu The Happy Red Onion -ravintola ilahduttaa meitä tarjoilemalla tämän viikon ajan Oktoberfest -teemaisia oluita.

Omaan käpälääni sattui otsikon mukainen Märzeni. Puolen litran kolpakko 5,8℅sta tuorepuristettua ohramehua huokeaan femman hintaan.

Maultaanhan tämä on sitä puhtauslain skrutinoimaa perussaksalaista. Oikein mainiota janojuomaa, joka tulee siivittämään grillilautastani kunniakkaasti.