Vakka-Suomen Panimo – Prykmestar Saazer

Nyt kun hätäisimpien kausioluiden kyttääjien jättämä tomu on pikkuhiljaa laskeutunut lähialkosta, uskaltauduin minäkin luomaan katsauksen tämän sesongin kotimaisiin käsityöoluisiin. Prykmestareissa on aina ollut se tietty viehätys, että kun tätä nimeä kantavan uutuuden bongaa, tulee sitä maistaa. Nyt hyllyssä komeili ilmeisestikin Saaz -humalan mukaan nimetty Pils – Saazer.

Pullon sihahtaessa auki, täyttyvät sieraimet samoin tein maanläheisen yrttisestä ja hieman sitruksisesta Saazin tuoksusta. Mielenkiintoista – en olisi pilsneriltä ihan näin ärhäkkää humalantuoksua odottanut, mutta en pistä pahakseni – humala on jees, ja nimikin kun lupailee Saazzia.

Mukavasti kuplien lasiin kaatuu kirkkaan keltaista ja hieman sameaa olutta. Nättihän tämä on, väri muistuttaa kesällä nauttimaani Tankerin Animal Instinctia – on tämä sen verran keltainen. Tuoksua vallitsee humala; olutta on selkeästi ruokittu panovaiheessa sillä hyvin. Hentoa kukkaisuutta, mausteista yrttisyyttä ja sitrushedelmää. Humalaisuuden taustalta voi havaita myös maltaisuutta, pientä keksiä ehkä?

Suutuntumaltaan olut on virkistävä: oikein helppoa nautittavaa ja sopivan hiilihappoista. Maultaan tämä on todella raikas, hieman hapan ja kevyen katkera. Humala ja mallas ovat yllättävän kivassa tasapainossa Pilssiksi tämä on mielestäni hyvin voimakkaasti humaloitu. Se ei ole huono juttu, sillä tämä toimii. Vähän erilainen.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 16/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 32/40

Yhteispisteet: 80/100

Saazer lunastaa erilaisuudellaan korkean pallin listaltani pilsnereiden joukosta.


 

Thornbridge – Wild raven, black IPA

thornbridgewildraven

 

Thornbridgen Jaipur on yksi suosikkioluistani. Huomasin Alkon hyllyllä samalta panimolta toisenkin IPA:n, niin olihan tuo pakko kokeilla. Olut on vahvuudeltaan hyväksyttävät 6,6% ja ratebeeristä vakoiltuna se on saanut jopa korkeammat pointsit, kuin juuri ylistämäni Jaipur. Odotukset ovat hyvin korkealla, vaikka harvemmin Black IPAt yhtä lujaa iskevät kuin klassisemmat kalpeat versionsa.

Piikkisillan Villi Korppi kaatuu lasiin pikimustana, vuotaen valoa läpi hieman punertavana. Erittäin runsas ja paksu beige vaahto, jonka keskelle muodostuu kaunis vaahtokukka. Sekunin murto-osan jo pelotti, että vaahto puskisi tuopista ulos, vaikka vasta 3/4 pullosta oli kaadettuna – onneksi sillmä-käsi-koordinaatio pelaa vielä tässä kohtaa iltaa sen verran hyvin, että vahingoilta vältyttiin. Hetken hengailtuaan vaahto kutistuu, jättäen lasin reunalle kermaisen pitsin.

Tuoksu on alkuun IPA:ksi hyvinkin kesy. Pidemmän aikaa nuuhkittuna sieltä löytyykin yllättävä kirjo erilaisia elementtejä; havuisia ja hieman sitruksisia humalan aromeita, kylmää kahvia, paahteista ja makeaa mallasta – ehkä myös pieni vivahde trooppista hedelmää. Ei valitettavaa – suurena humalan ystävänä olisin toki ilahtunut voimakkaammasta aromista, mutta makuhan sen lopulta ratkaisee.

Maku alkaa voimakkaalla, melkein DIPAmaisella makealla maltaalla, joka liukuu nopeasti hedelmäisen twistin kautta pitkäkestoiseen aromin ja katkeron harmoniaan.  Olipas siinä suun täydeltä… Maultaan tämä on kovin voimakas – uskoisi helposti vahvemmaksikin olueksi. Maku kehittyy koko suussa vierailunsa aikana ja jättää pitkän jälkimaun: erittäin monivivahteinen olut. Teknisesti päihittänee Jaipurin, mutta henkilökohtaisista syistä näin en voi sanoa. 😉 Tätä tulee varmasti ostettua toistekin.