Omenasiideri osa 2

Ensimmäisessä osassa mainittu Campden oli eilen saanut vaikuttaa tarvitsemansa 24h, nirhaten rakkaasta omenamehustamme kaiken ei-toivotun elämän. Nyt hiivaus lienee turvallista ja käymisastiamme sisällön lopputulos tulee toivon mukaan olemaan priimaa tavaraa, ilman sen suurempia yllätyksiä.

troppeja

Lisäsimme siiderin joukkoon myös hieman pektolaasi -entsyymiä. Tämän pitäisi pilkkoa omenamehussa olevaa pektiiniä ja auttaa lopputuotteen kirkkauteen – käsittääkseni entsyymi luo myös hiivallekin kivemmat käymisoltavat. Hiivana käytyimme luovuuden huipulla nimettyä siiderihiivaa nimeltään siiderihiiva… Kauppiaan mukaan kyseessä on hyvä hiiva – uskotaan. Starttasimme hiivan ottamalla desinfioituun mittalasiin muutama desi tuota omenamehuamme ja kylmäverisesti lempattiin hiiva sekaan. Olimme kuitenkin sen verran hyvällä tuulella, että se sai seurakseen muutaman teelusikallisen hiivaravinnetta.

Samoihin aikoihin toinen torvi (lue toveri) mittaili mehun ominaispainon. Tiedemiehiemme mukaan mehussa oli sokereita sen verta, että siitä saattaisi irrota 3,9-volttista janojuomaa. Vaikkei tästä mitään omenakiljua pitänytkään tulla, niin lukema oli mieleemme liian kesy ja lisäsimme mukaan vajaa puoli kiloa panimosokeria, kunnes liuoksen alkoholipotentiaali kohosi niinkin hyväksyttäväksi, kuin 4,7% – tätähän voisi melkein koittaa kaupitella lähikauppaan. 😉

ompunominaispaino

Lopuksi vihainen vierteen ilmaus ja hiivastartteri omppumehun sekaan, kansi kiinni ja vesilukko päälle! Poika pulisee maltillisesti jo kirjoitushetkellä – parin viikon päästähän tuo varmaan jo pullotetaan. Täytyy katsoa, jos ehtisi saamaan tuohon siiderin rinnalle vielä pulputtamaan vaikka olutta… 🙂

 

siiderii

Kotiolutta: Toveri-IPA vol1.5

Toveri-IPA Nyt se viimein on valmista!

Huhtikuun alussa mäskäilimme Uuden Maailman tyyliin humaloidun IPA:mme.  Todellisuudessa tämä on toinen kerta, kun IPAa yritämme tehdä, mutta ensimmäinen, jossa onnistuimme (Jollain opilla ensimmäinen yrityksemme epäonnistui kurjasti ja siitä tulikin maailman parasta simaa).

Humalapotkua tässä mallaspommissa antaa viisi jenkkiläistä:

  • Centennial
  • Citra
  • Cascade
  • Columbus
  • Amarillo

Olut on sameaa, väriltään ruskean oranssia. Vaahto on luonnonvalkoista, tiivistä ja jättää lasinreunoille kermaista pitsiä. Tuoksusta löytyy vahvaa humalaa, kevyttä sitruunaisuutta, sekä kirpeää ananasta. Maultaan tämä on hedelmäistä, havuista, sekä kovin katkeraa. Huikan otettua olut kuivattaa mukavasti kielen ja kitalaen. Kyllä tämä kelvollinen IPA on, vaikka oma kehu haisisikin – hienoa nähdä, että kehitystä edellisestä yrityksestämme on tapahtunut

Linkki pullotukseen: https://oluttoverit.com/2016/04/28/ipaa/