Pyynikin – Ruby Jazz

Pyynikin käsityöläispanimo lähetti Tovereille uuden 4-packinsa maisteltavaksi. Näin ensimmäisenä päätimme pureutua kunniaa niittäneeseen Ruby Jazziin. Kyseistä olutta on tullut maisteltua aiemminkin useammassakin tilaisuudessa, mutta nyt viimeistään lienee aika kirjoittaa tästä oluesta arvio.

Ruby Jazz valittiin vuonna 2016 World beer awardseissa maailman parhaaksi lajissaan. Kyseessä on tumma red ale, joka on maustettu pihlajanmarjoilla, sekä jenkki- ja brittihumalien liittoumalla.

Ruby Jazz kerää päälleen luonnonvaalean pitkäkestoisen vaahdon, joka jättää lasinreunuksille voimakasta pitsiä. Olut on sameaa, rusehtavaa ja aavistuksen punertavaa: ulkonäkö ei aivan lunasta mielikuvaa rubiinista. Tuoksupuoleltaan olut on oikein aromikas; päälimmäisenä nenään iskee jenkkihumalointi ja hapan marjaisuus.

Makua hallitsee humalien tuoma voimakas katkeruus, jota hieman sivuuttaa pihlajanmarjojen tuoma happamuus. Katkero pysyy suussa erittäin pitkään ja äkkiseltään uskoisi, että EBUja löytyisi jopa enemmän, kuin tölkin kertomat 50.  Olut on sopivan hapokas ja mukavan raikas – tuopillinen uppoaa mieheen yllättävän äkkiä. Suutuntuma on miellyttävä – mäskäyksessä käytetty vehnämallas tuo juomaan keveyttä. Ensimmäisillä huikilla maun loppua kohden saattaa huomata pientä vetisyyttä, mutta maitokauppavahvuiseksi aleksi tämä on loistavasti onnistunut. Pidemmän nautiskelun jälkeen suun totuttua Ruby Jazziin ei vetisyyttä enää edes huomaa.  Pyynikki on luonut mainion oluen, kilpailumenestys ei ihmetytä.


Ulkonäkö: 5/10

Tuoksu: 16/20

Maku: 15/20

Suutuntuma: 7/10

Kokonaisuus: 30/40

Yhteispisteet: 73/100

“Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista” – Ruby Jazz on puolestaan maukas.


 

Kotiolutta Hollannista!

Yhteisen tuttavan ja kotiolutharrastuksen kautta meille aukesi mahdollisuus vaihtokauppaan Keski-Eurooppaan asti. Tovereiden kotipanimolta lähti matkaan IPA, sekä pullo Häjy-Cossun Imperial stouttia. Vastineeksi saimme pullot Grand Cruta ja brown alea.

Brown Ale & Grand Cru

Oluet lepäsivät matkustuksensa jälkeen hyvän tovin jääkaapissa, kunnes tuli aika korkata ne. Molemmat sihahtivat auki sen verran vihaisesti, että harjaantunut kotiolutrefleksi ohjasi pullot yhdellä liikkeellä vikkelästi tiskialtaan päälle, ja hyvä niin. Molemmat kuohuivat yli, eivät onneksi hirveän pahasti.

Grand Cru oli samean punainen olut. Tuoksuteltuamme tätä, huomasimme samankaltaisen voimakkaan marsipaanisen hajun, joka oli myös mukana yhdessä kontaminoituneessa bitterissämme. Varovainen maistaminen vahvisti epäilymme: valitettavasti olut oli päässyt pilaantumaan.

Brown ale puolestaan kokosi päälleen erittäin kauniin, kermaisen ja pitkäkestoisen vaahdon ja vaikutti kaikin puolin turvallisemmalta juomalta. Väriltään olut oli tummanruskea, vuotaen hieman punaista valoa läpi. Tuoksultaan tämä oli maltainen ja hieman kahvinen. Maku jatkoi samaa linjaa maltaan makeudella, sekä moccamaisella sivumaulla. Havaittavissa oli myös aavistuksen verran savuista aromia. Suutuntumaltaan olut oli oikein pehmeä ja kermainen.

Brown alea joisi mielellään tuopillisenkin – tämä oli ihan jees!

 

Kotiolutta Kivistöstä: Spring Beard

Saimme parrakkaalta kivistöläiseltä tuttavaltamme taas maistiaisia kotipanimonsa tuotoksista. Tällä kertaa vuorossa on Spring Beard Kölsch.

Vastakaadettua raikkautta!

Kölschiä tuli juotua viimevuotisella saksanreissulla muutamia kertoja ja siihen tuli hankittua tietty mieltymys, joten kun kysyttiin halutaanko maistaa omatekoista versiota niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Kölsch kaatuu lasiin kivasti ja kehittää pinnalleen ohuen valkoisen vaahdon, joka sopii hyvin yhteen kellertävän värin kanssa, mutta katoaa aika nopeasti.

Tuoksussa voidaan havaita hentoa mallasta, banaanisuutta ja kukkaista humalaa, mutta kuitenkin sopivan miedolla tavalla.

Maultaan olut on tyylipuhtaasti vahvaa mallasta ja on suutuntumaltaan pehmeä, kielen päällä vähän kirpeä ja ehdottomasti erittäin raikas.  Maustakin voi löytää tarkasti etsimällä hennon baananin maun ja uskomme tämän olevan peräisin mäskäyksessä myös käytetystä vehnämaltaasta.

Toverit toteavatkin että todella hyvin on olut onnistunut. Tätä juo oikein mielellään ja kölsch on erittäin sopiva lisä Kivistön kotipanimon varastoihin tulevaa kesää ajatellen. Ehdottomasti vaaleiden alejen paremmasta päästä, tätä lisää!

Kippis!

Himabisse 2017 @Brewdog Helsinki

Toverit  saapuivat poikkeuksellisesti täysilukuisina Brewdogin baariin Punavuoren tietämille Himabisse 2017 -kilpailun palkintojen jakoon. Pelkäsimme, ettemme edes mahtuisi sisään odotetun väenpaljouden vuoksi, mutta onneksi kapakassa oli vielä tovereiden mentävä aukko jäljellä.

Pienen odottelun jälkeen Fat Lizard Brewingin edustajat ja muut tuomarit esittelivät itsensä ja kertoivat tämän vuoden oluista; kevyiden oluiden laatu, klassikoiden tyylipuhdas suorittaminen sekä erikoisten ainesosien onnistunut balanssi oluissa yllätti ja miellytti!

Kippis!

Raikkaiden sarjan voitti Dortmunder lager, joka loisti tyylipuhtaudellaan.

Maukkaat voitti savuporter, jonka 5% alkoholipitoisuus ei vaikuttanut täyteläisyyteen.

Intensiivisten voittaja oli lakritsistout, jonka lakritsisuus oli mahtavasti tasapainotettu.

Arvosteluraadin erityismaininnan ansaitsi saksalaistyyppinen schwartzbier jota kehuttiin erityisen onnistuneeksi tyylin valmistusvaikeudesta huolimatta.

Loppujen lopuksi ultimaattiseksi vuoden olueksi julkistettiin Intensiivisen sarjan lakustout. Palkintojen jaon jälkeen oli tovereiden vuoro käydä kysäisemässä tuomareiden palautetta Toveri-Redistä ja -Amberista. Oluitamme kehuttiin hyviksi tyylilajinsa edustajiksi, jotka vaativat vielä hiukan hienosäätöä. Humalissamme oli myös kuulemma joku virhemaku, jonka alkuperä on vielä hiukan hämärässä.

Pari toveria palautetta vastaanottamassa

Toverit toivottavat onnea ja menestystä voittajille!

Omnipollo – Noa Pecan Mud Cake

Toveri Mikon suosituksesta nappasin tämän Ruotsin parhaisiin kuuluvan oluen mukaani Tallinnan Uba & Humalista. Jo pelkästään huokean hinnan puolesta (Alkoon verrattuna n. 4 euroa halvempi) sijoitus oli äärimmäisen kannattava! Sanomista ja kommentteja Noa keräsi tähän mennessä eniten kaikista arvostelluista oluista.

Oluen vahva tuoksu valtasi nenäni saman tien, ennen kuin ehdin edes kaataa olutta lasiin. Pecan Mud Caken tuoksuu täsmälleen mitä sen nimi lupaa; pekaanipähkinä, suklaa ja taikinaisuus vangitsevat nenän anturit, enkä voinut kuin nauraa mielihyvästä. “Herra Jumala mikä tuoksu”, kommentoi yksi tovereista. Houkuttelevan tuoksun taustalla toverit löysivät myös kirsikkaa ja kookosta. Väriltään Noa on läpivalaisematon tumma, vaahdon ollessa myös tumma sekä pitsinen.

Maultaan Noa ei ole ihan yhtä mutakakkuinen kuin tuoksultaan, muttei sen tarvitsekaan olla. Makeus, pehmeys ja jälkimaun katkeruus ovat mahtavassa tasapainossa (Sori Brewingin Vanilla Cake Fever voisi ottaa tästä oppia). Vihdoin ymmärrän, miksi juomien kuvailussa käytetään sanaa pyöreä! Suklaan rinnalla maistuva kahvi tuo miellyttävän lisän. Suutuntumaltaan Omnipollon nestemäinen mutakakku on aivan mahtava, täyteläinen jälkimaku viivyttelee ja lämmittää kurkussa. Alkoholin maku pysyy piilossa, vaikka voltteja onkin runsaat 11,3%. Suosittelemme juomaan lämmenneenä, jotta katkeruus paistuu paremmin läpi ja olut muistuttaa vielä enemmän uunituoretta mutakakkua.

Kun tämä imperial stout saatiin vihdoin juotua loppuun (kaikki halusivat ehdottomasti osansa), jäi maistelulasi olohuoneen pöydälle, jotta saimme vielä muistella Noan mahtavaa tuoksua illan pimetessäkin. Haluaisin tässä kohtaa pyytää toveri Joonalta anteeksi, ettemme juoneet Noaa hänen kanssaan. Uskoisin, että hänelle kuitenkin tilaisuus tulee myöhemmin.

Ruokasuosituksina ehdotettiin kuivalihaa vastapainoksi raskaalle suklaapommille, sekä valkohomejuustoa kaveriksi. Puhuttaessa siitä, kuinka hyvä tyylilajissaan Noa on, sitä parempia stoutteja on olemassa (kuten Koskipanimon Siperia). Kiistatonta kuitenkin on se, että Omnipollon Noa Pecan Mudcake tekee oman työnsä helvetin hyvin. Ostakaa.


Ulkonäkö: 9/10

Tuoksu: 20/20

Maku: 19/20

Suutuntuma: 9/10

Kokonaisuus: 38/40

Yhteispisteet: 95/100

Tästä tulee hyvä mieli.


 

Kotiolutta Kivistöstä: Shaved Black Beard

Tämän päivän olutmaistelussa on vuorossa työkaverin kotipanimosta peräisin olevaa ja jo aiemmin kotiolutkisoissa kunniaa niittänyt Black IPA: Shaved Black Beard!

 

Mustaparta valtaa tuopin nimensä mukaisesti mustana, hieman tummanruskeaa valoa läpivuotavana, vaaleanruskeahkolla tiheäkuplaisella vaahdolla varustettuna. Lasissa pyöritellessä vaahto jättää jälkeensä pitsiä. Olut vaikuttaa kovin tyyneltä, mutta heti kun sitä hieman härnää, se syöksee jostain syövereistään vihaisia parvia hiilihappokuplia. Pinnoja tässä pahassa pojassa etiketti tietää kertoa olevan vajaa 8%.

Tuoksultaan olut tekee IPAlle oikeutta: vahvaa hedelmäistä ja havuista humalointia. Taustalla tuoksuu makea ja paahteinen, suht tukevan oloinen mallas. Maultaan Black Beard on raikkaan humalainen ja kevyen paahteinen. IBUja oluesta löytyy 120, mutta oluen katkeruus ei ole kuitenkaan pistävä; vaan rukiinen tukeva runko ja vahvat prosentit leikkaavat humalan purua mukavasti.

Vahva runko, paahteisuus ja humalointi muistuttavat aika paljon portteria – Mikon mielestä jollekkin skaalalle asetettuna olut olisikin lähempänä portteria kuin IPAa.

Erinomainen olut, joka kelpaisi ehdottomasti kaupan hyllyille.

Brewcats – Tytötkin panee: olutmaistelu @Varusteleka

Varustelekan baari Sotimassa oli jälleen olutmaistelut meneillään, tällä kertaa mustalaispanimo Brewcatsin toimesta. Edellinen Ruosniemen panimon maistelu Sotimassa oli pieni pettymys Oluttovereille, joten olimme pienellä varauksella liikkeellä. Tällä kertaa saimme kuitenkin rahoillemme enemmän vastinetta!

Maisteltavista oluista vain osa oli Brewcatsin omaa tuotantoa, koska heidän oluitaan on loppuunmyyty hyvää tahtia. Brewcatsilta maistossa oli Crimson Indian Red Ale (tyttöjen ensimmäinen olut, vahvan maltainen ja humalainen red ale) sekä Pirate Dog Porter (kylmäuutetulla kahvilla maustettu porter). Lisäksi saimme maistaa koe-erästä riisiolutta, joka oli mielenkiintoinen kesäolut, mutta vaatii mielestämme vielä hienosäätöä. Muiden panimoiden tarjontaan kuului Vallilan panimon amber ale (tumman mahonkinen väriltään, makean sitruksinen ja aromiltaan hedelmäinen), sekä Panimoyhtiö Tujun Saisoni (aloittelevan panimon tyylipuhdas ja raikas saisoni, jossa hieman marsipaania jälkimaussa). Maistelussa olleet oluet olivat mukavan erilaisia ja hyvässä kontrastissa keskenään.

Itse maistelu oli rakenteeltaan hyvin informatiivinen, etenkin olutalottelijoille sopiva. Brewcatsin edustajat, Laura ja Linda, kävivät oluen valmistuksen vaihe vaiheelta läpi ja vielä neuvoivat, miten maistella oluita oikein. Lisäksi heidän omat oluensa oli paritettu sopivien ruoka-aineiden, juuston (indian red ale) ja suklaan (porter) kanssa. Ruosniemen panimon maisteluun verrattuna, joka oli enemmänkin yritysesittely, tämä tuntui paremmin hintansa arvoiselta. Tunnelma oli rento ja yleisöstäkin suurin osa avasi suunsa jossain vaiheessa maistelua, joko kysyäkseen tai kommentoidakseen. Tytöt kävivät läpi taustojaan ja kuinka päätyivät panemaan olutta. Brewcatsit ovat tyttöjen mukaan “suurennuslasin alla”, heidän ollessaan tyttöjä – he tosin kertoivat, että palaute ja kommentit olutkansalta ovat olleet valtaosin positiivisia ja suurimmat haasteet tulevat virkamies- ja viranomaistasolta. Maistelun loppua kohden tytöt puhuivat pitkähkön tovin markkinointistrategiastaan, jota nimittivät sissimarkkinoinniksi ja siitä kuinka onnistuivat käyttämään hyväkseen taannoista Hartwallin lakitoimiston aiheuttamaa Octoberfest -kohua.

Maistelun virallisen osion jälkeen Brewcatsit ottivat yhteiskuvan paikallaolijoiden kanssa ja jäivät paikanpäälle vielä jutustelemaan oluen ystävien kanssa. Tovereiden piti kuitenkin tässä kohtaa luikkia paikalta pois, sillä greippi-alen iltamäskäys odotti tukikohdassa: Toveritkin panee!

Maistelua

Veldi ja Tütred – Galo Gaasid

img-20161119-wa00101

Galo Gaasid 8%

Tallinnan reissullamme tarttui mukaan Harjumaalaisen Veldi ja Tütredin (Veldi ja tyttäret) Galo Gaasid porter. Pikaisen taustatutkimuksen perusteella meillä kävi tuuri ja valitsimme oluen, joka oli tyyliltään panimon parhaimmistoa.

Ulkonäöltään olut on musta, vaalealla ja mukavasti pitsittävällä vaahdolla. Tuoksu on humalainen ja katkera. Galo Gaasidia pantaessa on käytetty ohra- sekä ruismaltaita. Rukiin lisäys antaa porterille hiukan viskinomaista aromia, jota yksi tovereista kommentoikin: “Maun perusteella olisin uskonut, jos joku olisi kertonut tämän olleen kypsytetty viskitynnyreissä.” Suutuntuma on silkkinen, kermainen ja suuta hivelevä. Galo on vähemmän katkera ja kuiva kuin odotettiin.

Galo Gaasid on erinomainen porter, mutta siinä ei ole mitään erityisen erottavaa muista lajitovereistaan. Yhdelle tovereista löytyi kuitenkin olut, mitä ostaa uudelleen seuraavalla Tallinnan vierailulla. Ruokasuosituksiksi soveltuvat raskaat ruoat (kuten kinkku) tai suklaiset jälkiruoat.


Ulkonäkö: 8/10

Tuoksu: 10/20

Maku: 17/20

Suutuntuma: 8/10

Kokonaisuus: 32/40

Yhteispisteet: 75

Yllätysvoittaja Etelänaapurista.


Orval – Orval feat. Olutbloggaajat

Orval lienee klassikkojen klassikko, jonka perusteella se valittiin olutbloggaajien yhteispostauksen uhriksi vuoden 2016 viimeiselle päivälle. Meille kyseinen olut ei ole kovinkaan tuttu, mitä nyt on saatettu yksi nauttia suurempia analysoimatta jossain pubissa – ratebeerin varsin korkea 99/100 ja weighted avg 3.91/5 väittäisi että analysointia vaaditaan. Joten seuraavaksi tiedossa sitä kuuluisaa “diipadaapa bloggailua”.

Teollisuusmunkkien linja puskee parhaimmillaan ulos 28000 pulloa trappistia per tunti, joten on jännittävä ajatella mikä on munkkien päätoimi jos oluen valmistuksen tulisi trappistin sääntöjen mukaan olla heidän toissijainen prioriteettinsa. Saadut voitot käytetään luostarin ylläpitoon, ja kaikki ylimääräinen lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Voi siis sanoa että juodaan hyvän asian puolesta, jos luostarin tilusten ylläpitämisen jälkeen jää yhtään ylimääräistä.

Orvalin vaatimaton luostari

Orvalilla on kotisivuillaan varsin kattava kuvaus oluen valmistusprosessista ja jopa siitä kuinka herkkua tulisi nauttia.

Optimaalinen orvalointi(tm) ohjeistuksen mukaan syntyy kun olut on säilytetty valolta piilossa, jäähdytetty noin 10-15 asteiseksi (vaikka pullon etiketti väittää 12-14°c) ja juotuna Orvalin omasta lasista. Pohjasakka tulee nauttia erikseen.

Meidän pullomme on kotoisin Alkosta ja varsin uusi. Pullotettu 08/2016 / ABV 6,9%.

Ulkonäöltään Orval on kullanruskea ja sameahko. Vaalea kermainen vaahto säilyy pitkään ja olut kuplii erittäin voimakkaasti. Herättää juomahalut hetkessä.

Hiivan, sitrushedelmän ja raikkauden tyylipuhdas tasapaino tuoksussa saa kehuja kaikilta tovereilta. Lievää banaanin aromiakin löytyy. Maussa Orval vaihtaa kelkkaa, tuoden happaman, hapokkaan ja kuivan suutuntuman. Erinäisiä makuja on yllättävän hankala erottaa. Usean maistamisen jälkeen alkumaussa alkaa erottumaan katkerahko humalointi.

Trappistioluiden luonteenpiirteisiin kuuluu oluen kehittyminen ajan myötä. Tovereiden mielenkiinto vanhempaa Orvalia kohtaan heräsi: ajan kuluessa oluen karamellisuuden, happamuuden ja hiivaisuuden kuuluisi kehittyä uusiin ulottuvuuksiin! Nuori Orval toimii varmasti kesäterassilla janojuomana. Käydään poimimassa yksi pullo monopolista kypsymään.

 


Ulkonäkö: 8/10
Tuoksu: 16/20
Maku: 16/20
Suutuntuma: 10/10
Kokonaisuus: 34/40
Yhteispisteet: 84/100

Yhteenvetona, emme ehkä osaa ottaa perinteisistä belgityyppisiä oluista kaikkea irti, makunystyröidemmemme sykähdellessä enemmän vahvojen makujen suuntaan tekniikan edelle. Tässä kuitenkin hieno esimerkki tasapainoisesta oluesta, jota on vaikea haukkua koska siinä ei ole oikeastaan mitään huonoa.


Alla linkit muihin yhteispostaukseen osallistuviin blogeihin:
Arde Arvioi
Beerspectives
Bisseparoni
Brewniverse
Bönthöö Bönthöö
Every Beer I Take
Hankala asiakas
Humalablogi
Huurteinen
Jaskan Kaljat
Kaunis Humala
Keikyblogi
Ladamatkaaja
Loppasuut
Musamiehen Oluet
Mushimalt
Olutkellari
Olutkoira
Oluttoverit
Pari sanaa oluesta
Pullollinen
Punavuori Gourmet
Reittausblogi
Tuopillinen
Tuopin Ääressä
Tyttö ja Tuoppi
Viinihullun päiväkirja
Ölmönger

Kotiolutta: Häjy Cossun Imperial Stout

Viimeisen luukun takaa paljastuukin kotiolutta! Shokkiyllätys! Kyseessä siis ensimmäinen yrityksemme valmistaa kotikonstein stouttia. Olut nimettiin erään toverin appiukkoehdokkaan mukaan “Häjy Cossun Imperial Stout” :iksi. Kyseisen herran lempinimi on siis Cossu – Häjy puolestaan kuvaa stoutin jäykkää luonnetta.

Olut on vastaus “haasteeseen” kun kerran ohimennen kuulimme Cossun voivottelevan ettei löydy stouttia, jossa on kunnolla makua: niinpä kaikessa hiljaisuudessa ja salaa aloitimme tämän projektin keväällä ja olut on siitä lähtien kypsynyt kellareiden pimennossa (onhan tämä kärsimättömyyden nimissä tosin muutamaan kertaan jo hyväksi todettua 😉 )

Olut pullotettiin 2015, ja prosentteja on arviolta < 9. Toveri jonka muistiossa tarkemmat speksit ovat, viettää joulua perheensä kanssa kuten kaikki oikeat ihmiset joten lisäilemme tarkemmat tiedot samaan postaukseen myöhemmin.

Häjy Cossun Imperial Stout on väriltään pikimustaa ja kerää päälleen ujon vaaleanruskean vaahdon. Tuoksusta löytyy paahteista mallasta, kahvia, suklaata, sitruksista humalaa ja hieman ruohoisuutta. Ehkä hieman alkoholikin sähisee läpi, tuoden stouttiin hieman cossuisuutta. Maultaan olut on paahteinen, kuiva, aavistuksen suklainen ja maanläheinen. Lämmittää matkallaan alas.

 

Pullotettu 27.2.2016

ABV: 8,8%

Käytetyt maltaat: Pale Ale, Flaked Barley, Viking Black, Viking Chocolate

Humalat: Magnum, Amarillo

 

Hyvää Jouluaattoa ja tolkuntäyteistä Joulua!


Ulkonäkö: 6/10

Tuoksu: 13/20

Maku: 13/20

Suutuntuma: 5/10

Kokonaisuus: 23/40

Yhteispisteet: 60/100